Merille miekkosen mieli
Gordias — Pe 20.08.2010 klo 23.59
Vaimolla oli taas aihetta juhlia akateemisia saavutuksiaan (joita en tässä julkene luetella, sillä vaikken minä olekaan vaatimaton, hän on) ja niinpä hän oli viime perjantaista oppia ottaneena varannut meille illallisristeilyn höyrylaiva Ukkopekalle, joka lähti illansuussa kohti Loistokaria.
Ystävät hämärän jälkeen
Gordias — To 19.08.2010 klo 23.36
Facebookissa oli taannoin Gummeruksen kampanja, jossa luvattiin 500 ensimmäiselle "tykkääjälle" ilmaiseksi John Ajvide Lindqvistin jo vuonna 2004 ruotsiksi julkaistu, mutta vasta nyt suomennettu kirja Ystävät hämärän jälkeen. Bibliomaani minussa luonnollisesti "tykkäsi".
Jälleen kaidalla tiellä
Gordias — Ke 18.08.2010 klo 23.21
Viimeviikkoinen elokuva-avustajakeikka poiki toisenkin tilaisuuden vilahtaa filmillä (sillä viimeksi kesken jäänyt kohtaus oli tietenkin kuvattava loppuun). Lähdin tänään töistä paljon normaalia aikaisemmin ehtiäkseni Paattisille odottamaan. Hullun hommaa tämä tällainen.
Piiri pyörii
Gordias — Ti 17.08.2010 klo 22.44
Scifi-piirit kasvattavat kirjailijoita, uutisoi Yle. Nytkö se on siis huomattu? Hyvä edes niin. Tuossa linkin takana olevassa uutisessa ei tarkkaan ottaen ihan suoraan sanota, että Suomen Tieteiskirjoittajat jakaa vuosittain Atorox-palkinnon, mutta sellaisen käsityksen "asioista" perillä olemattomat tahot kyllä saavat. Olisiko Turun skifiseuralle pienimuotoinen profiilinnostokampanja paikallaan, voisin kysyä, jos viitsisin.
Enkelipeli
Gordias — Ma 16.08.2010 klo 23.34
Luin Carlos Ruiz Zafónin Enkelipelin, joka on viime vuonna lukemani Tuulen varjon "prequel" eli sijoittuu samaan myyttiseen Barcelonaan kuin sekin, mutta ajoittuu tapahtumiltaan aiemmaksi.
Perusteluja
Gordias — Su 15.08.2010 klo 22.47
Ennätin lauantaina hakea rautakaupasta pilariharkkoja taannoin ostamamme puuvajan perustusta varten, jotta ne olisivat valmiina sitten kun kesälomani alkaa. Nyt kumminkin erilaisia rakennusohjesivuja selatessani törmäsin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta vaikuttavaan ruuvipaaluperustukseen. Netti on täynnä rautakauppojen sivuja, joilla on ruuvipaaluista lähes sanasta sanaan sama teksti.
Väärä tieto lisää tuskaa
Gordias — La 14.08.2010 klo 23.19
Turun sanomien Extra-liitteessä on Kysy Kalevilta -niminen palsta, jolla Kalevi vastaa ihmisten lähettämiin kysymyksiin. 31.7. ilmestyneessä Extrassa kysyttiin henkilötunnusten tarkistusmerkistä. Kalevi antoi silloin aivan käsittämättömän vastauksen ilmeisesti muistinsa perusteella omasta päästään siitä päätellen, että netti on täynnä oikeitakin ohjeita, kun taas Kalevin antamaa vastausta ei löydy edes netistä.
Aamurusko
Gordias — Pe 13.08.2010 klo 22.48
Minulle tarjottiin (taas) illallinen. Olimme ajatelleet lähtevämme illallisristeilylle Ukko-Pekalla, mutta kun meillä ei ollut etukäteisvarausta, jouduimme jäämään rannalle. Samoin kävi Rudolfinan kanssa, joten turvauduimme varasuunnitelmaan.
Keikkoja taiteiden yössä
Gordias — To 12.08.2010 klo 23.59
Sain sähköpostia ihan "selvällä" suomen kielellä:
Putkitöitä
Gordias — Ke 11.08.2010 klo 23.22
Keittiöaltaan viemäri alkoi tihkua vettä alakaappiin. Huomasimme asian jo viime viikolla ja niinpä tein jo silloin hiukan putkitöitä. Ensi alkuun näytti, että sain korjattua vian, mutta vielä mitä. Niinpä sitten tänään töiden ja teatteriharjoitusten välillä purin melkein koko systeemin, puhdistin osat (käytöstä poistetulla) hammasharjalla ja kiinnitin ne takaisin yrittäen olla huolellinen, jotta tiivisteet asettuisivat oikeille kohdilleen. Hyvä tuli.
Uusimmat kommentit
10 tuntia 52 min sitten
1 päivä 1 tunti sitten
1 päivä 14 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten