Thunderbirds are go!
Gordias — Ma 16.02.2009 klo 23.16
Lauantain merkinnässä muistelin kouluaikojani. Jatketaan vielä nyt, kun tuli mieleen vielä varhaisempi koulua sivuava muisto, joka oli minulle pitkän aikaa suuri harmittelun aihe.
Kiviä taskussa
Gordias — Su 15.02.2009 klo 21.29
Noin kolme vuotta sitten kävin Helsingissä Studio Pasilassa katsomassa aivan riemastuttavaa, mutta myös traagista näytelmää Kiviä taskussa, jossa Mika Nuojua ja Martti Suosalo näyttelivät kahdestaan näytelmän kaikki liki 20 roolia. Se oli jo silloin suunnilleen parasta, mitä teatterissa olen nähnyt.
Herra rehtori
Gordias — La 14.02.2009 klo 23.46
Luin uusimmasta Opettaja-lehdestä arvion Aino Kontulan uusimmasta kirjasta, nimeltään Herra Rehtori. Vaikka arvion perusteella ei tullut mitään pakonomaista tarvetta päästä lukemaan itse kirjaa, saattaisin kyllä vilkaista sitä, jos käsiini saisin.
Hienoa!
Gordias — Pe 13.02.2009 klo 23.10
Kokoomuspoliitikot tuntuvat julistaneen oikein kilpailun siitä, kuka onnistuu päästämään suustaan karmeimman sammakon. Toistaiseksi julkisuuteen ovat kantautuneet mm.
Dominion
Gordias — To 12.02.2009 klo 23.29
Kaksi viikkoa sitten kurssiviikon virkistykseksi tulin käyneeksi Helsingin "skifistien" tapaamisessa juttelemassa vanhojen (ja uusienkin) tuttavien kanssa. Tuli puheeksi Dominion-niminen peli, josta puhutaan liki pelkkää hyvää BoardGameGeek-sivuilla. Sain kuulla perusteellisen esitelmän pelistä ja kiinnostuin aika tavalla.
Kengänkannat kop, kop, kop!
Gordias — Ke 11.02.2009 klo 23.27
Hesarissa luki, että "Nike antaa kenkää 1400:lle". Kyseessä lienee jonkinlainen työsuhde-etu.
Pillitystä
Gordias — Ti 10.02.2009 klo 23.28
Pitäisi ryhdistäytyä soittoharrastuksen kanssa. Eilen tunnilla nyt sentään soittoläksy meni liki kohtuullisesti, vaikken juurikaan ollut harjoitellut. Enhän minä tarkoituksella ole laiska, mutta kun aikaa nyt tuntuu vain tuhlaantuvan kaikkeen muuhun.
Madon(nan)lukua
Gordias — Ma 09.02.2009 klo 23.36
Moni on tänään pettynyt, kun ei ole saanut hankituksi kohtuuttoman hintaista lippua valtavaan tungokseen. Taivaspaikka ei ole auennut eikä elokuussa ole pääsyä palvomaan Madonnaa Helsinkiin, jollei hommaa trokareilta kiskurihintaan lippua. Paha imagotappio Lippupisteelle ja R-kioskeille. Ärrä on omien sanojensa mukaan syytön, mutta se ei taida kiukkuista asiakasta juuri lämmittää.
Ostoksilla
Gordias — Su 08.02.2009 klo 20.56
Viime yönä (unessani) kävin Ikeassa. Koska tarkoitukseni oli ostaa vain yksi ainoa säkkituoli, en kiertänyt perinteistä "temppurataa" vaan käytin oikoreittejä päästäkseni mahdollisimman nopeasti ulos. Löydettyäni hakemani, olin matkalla kassalle, kun eräässä oikotiekurvissa eksyin ja menin avoimena olleesta ovesta vahingossa henkilökunnan tiloihin.
Kuukauden peli: Himalaya
Gordias — La 07.02.2009 klo 21.50
Lautapeleille ei ole liiemmin ollut aikaa, mutta tänään "korkkasimme" uuden pelin, nimeltään Himalaya. Se ei ollut hullumpi, mutta tuskin nousee suureksi suosikiksi tylsähkön mekaniikkansa takia. Enkä sano näin vain siksi, että onnistuin sijoittumaan vasta pronssille.
Uusimmat kommentit
11 tuntia 26 min sitten
1 päivä 2 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten