Kuin telkkä pöntöstä
Gordias — Su 11.07.2010 klo 23.09
Kävimme Raision teatterissa katsomassa kevyttä kansankomediaa nimeltään Kuin telkkä pöntöstä.
Täällä Otava, kuuleeko Eurooppa?
Gordias — La 10.07.2010 klo 23.59
Kävimme Rymättylän teatterissa katsomassa kevyttä kansankomediaa nimeltään Täällä Otava, kuuleeko Eurooppa, joka kuulemma oli paikallistettu Kainuun seuduilta Turun saaristoon. Okei. En oikein tiedä, miten kokemustani kuvailisin, joten lienee parasta, etten edes yritä. (Annan vihjeen: Olen katsonut Bambi-elokuvan).
Nauvoa-antavia
Gordias — Pe 09.07.2010 klo 23.59
Kävimme viime sunnuntaina The Infernal Comedy -esityksen jälkeen Nauvossa syömässä. Aikaisempien kesien hyvien kokemusten pohjalta menimme L'Escale -nimiseen ravintolaan, joka sijaitsee aivan rannassa Nauvon satamassa. Mitenkään kovin ruuhkainen paikka ei ollut. Istuuduimme ulos terassille. Tarjoilijoita kulki pöydästä toiseen tuoden ja vieden astioita yms.
Lootuskukan jalokivi
Gordias — To 08.07.2010 klo 23.30
Sain hetki sitten valmiiksi melkein 20 vuoden urakan. Päätin nimittäin joskus muinoin alkaa kerätä Nuorten toivekirjasto -sarjan kirjoja, joita lapsuudessani ja nuoruudessani lainasin kirjastoautosta ja ahmin toinen toisensa perään. Rajasin keräilyn kohteet kuitenkin sarjan 200 ensimmäiseen osaan, koska niiden jälkeen kirjojen ulkoasu muuttui, eivätkä uudella ulkoasulla varustetut kirjat herättäneet minussa samanlaisia nostalgisia muistoja kuin nuo 200 ensimmäistä.
Joukkotuhoasevertailu
Gordias — Ke 07.07.2010 klo 23.31
Saunan pukuhuoneessa oli muurahaisyhteisö. Kurja juttu... sille yhteisölle. Lähdin nimittäin myrkkyä ostamaan!
Taika pitää
Gordias — Ti 06.07.2010 klo 23.56
Onnistuin pitämään kesäteatteritaikani murtumattomana. Esityksen loppupuolella tosin alkoi sataa (hiukan), mutta olin saanut oman tinkini jo valmiiksi ja nökötin sateensuojassa odottamassa esityksen päättymistä. Vielä seitsemän "vetoa" ja jos niissäkin taika pitää, niin se pitää ainakin kesään 2012 asti!
Sääntöjä rikottavaksi
Gordias — Ma 05.07.2010 klo 23.10
Turussa joku peelo loukkasi itsensä ja kehtaa nyt vaatia korvauksia, vaikka itse ensin ei piitannut varoituksista ja toimi sääntöjen vastaisesti.
Tampereella useampikin peelo säntäsi ulos karhua etsimään, vaikka viranomaiset varta vasten kehottivat pysyttelemään sisällä.
The Infernal Comedy
Gordias — Su 04.07.2010 klo 23.33
Huikea performanssi Turun konserttitalossa tänään. John Malkovich oli juuri niin karismaattinen kuin hänen olettaakin olevan. Hän esitti kuollutta (!) sarjamurhaajaa, joka on kiertueella lukemassa otteita uudesta The Infernal Comedy - Confessions of a Serial Killer -kirjastaan. Siinä ohessa sitten orkesteri ja kaksi sopraanoa esittivät aarioita barokkioopperoista. Aika erikoinen yhdistelmä, mutta sangen toimiva.
Vanhan kirjallisuuden päivät
Gordias — La 03.07.2010 klo 22.41
19. kerta Vammalan (nyk. Sastamalan) vanhan kirjallisuuden päivillä. Tänä vuonnakin tein vain päivän reissun tyttäreni kanssa enkä ns. perinteiseen tyyliin wanhojen herrojen seurassa. Tänä vuonna innostuin jopa ostamaan kaikenlaista (noin 150 euroa meni omiin ja tyttären kirjoihin). Lähinnä ostin dekkareita. Puutelistani lyheni vain yhdellä teoksella, joten metsästysmielessä retki ei ollut järin onnistunut.
Vuoden keskimmäinen päivä
Gordias — Pe 02.07.2010 klo 23.32
Vaihteeksi "oikea" lomapäivä. Seuraavaa saakin odottaa tovin. Mitään kovin hyödyllistä en saanut aikaiseksi, jollei Rails-kirjan lukemista sellaiseksi katsota. Luin sentään oikeaa kirjaakin, sillä posti kantoi kirjakerhosta Vikas Swarupin uusimman (Syyllisten seurue), jota en malttanut olla korkkaamatta. Tarkistin myös puutelistani huomista Sastamalan-matkaani varten.
Uusimmat kommentit
11 tuntia 28 min sitten
1 päivä 2 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten