Komisario Gordionin solmio

Esikoinen kävi suorittamassa autokoulun kirjallisen kokeen. Olin hänelle keikkakuskina ja varustautunut eilen mainitsemallani kirjalla, jota en juurikaan ennättänyt lukea, kun hän jo tuli takaisin hyväksytty "lappu" kädessään. No niin. Vielä inssiajo muutaman viikon kuluttua ja sitten voinkin alkaa periä takaisin kaikkia kuskauksiani vastakuskausten muodossa.

Esikoisestani tuli tänään täysi-ikäinen. Olen ollut hiukan haikein mielin asian johdosta, vaikka mitään suuria mullistuksia ei (ainakaan toivottavasti) lähiaikoina olekaan tulossa. Kaipa se on sitä omankin vanhenemisen tiedostamista. Eihän sitä millään voi itse olla nuori, jos  lapsesta tulee täysi-ikäinen.
 

Sain vihdoin luettua jo taannoin hankkimani Jo Nesbøn ensimmäisen Harry Hole -dekkarin Lepakkomies. Ei hullumpi, vaikka "juju" olikin nähtävissä jo paljon ennen loppua.
 
Kolmannen Harry Hole -dekkarin nimi on Punarinta. Siis Lepakkomies ja Punarinta... Batman ja Robin. Voiko tuollainen olla sattumaa? En jaksa uskoa.
 

Nuorempi tyttäreni söi eilen ensimmäisen kerran perunaa. Vain teelusikallisen verran, tosin, mutta kuitenkin. Mitään yllättäviä vatsaoireita ei ilmaantunut. Tänään hän söi jo pari teelusikallista ja olisi ilmiselvästi halunnut vieläkin enemmän. Oli hauska katsella hänen ilmeitään, kun hän tajusi, että on olemassa muutakin kuin nestemäistä ruokaa.

Nuorempi neiti täytti eilen neljä kuukautta ja "sen kunniaksi" kävimme tänään neuvolassa. Kasvukäyrillä pysytään ja tyttö varttuu hoikkana eli on nyt 6,710 kg painava ja 65,7 cm pitkä. "Pirteä ja hyväntuulinen".
 
Katsoimme elokuvan Charlotte Gray. Se oli itse asiassa aika hyvä, vaikkei mitenkään erityisen yllättävä juoneltaan ollutkaan.
 

Näyttää siltä, että minun pitää kerrata lukion pitkää matematiikkaa. Tyttären koulutehtävät eivät nimittäin ratkenneetkaan ihan triviaalisti. Niin se aika pyyhkii muistot. Jotain toki osasin, mutta jokin silti sanoo minulle, ettei tytär enää uskokaan "isän tietävän kaiken". Nolo juttu sinänsä.

Vapaapäivä teatterista. Kiirettä piisaa. Treenasin saksofoninsoittoa toista tuntia. Sitten surfailin netissä ja löysin sattumalta... tyttäreni blogin! Olipa yllätys. Mukavantuntuista tarinaa sen perusteella, mitä ennätin lukea, vaikka taidan olla jäävi arvioimaan. Nyt pitää mennä ja lukea loputkin. Eihän julkisen blogin lukeminen ole sama kuin päiväkirjan lukeminen, eihän? (Päiväkirjaa en tietenkään lukisikaan, jos olisinkin löytänyt).

Selvisinpä tämänkin päivän teatterihommista ja vieläpä kastumatta. Sää oli jopa aavistuksen verran aurinkoinen. Tuuli sen sijaan oli todella voimakas. Jottei yleisö näkisi "backstagelle", meillä on erään holvikaaren suojana verhopari, jonka helmoissa on hiekkapussit painona. Ideana on, että painot vetävät verhot automaattisesti paikoilleen, kun verhojen välistä on kuljettu. Näin siis teoriassa.

Kesälomani alkoi. Kuusi viikkoa täydellistä rentoutumista ja kiireettömyyttä... ehkä jollakulla. Pääsin sentään teatteriharjoituksista pois hiukan tavallista aikaisemmin. Osa porukkaa jäi harjoittelemaan kohtauksia, joissa minua ei tarvita. Nyt olen yksin kotona, sillä vaimo ja tytär joutuivat vielä jäämään.
 
Tytär sai tänään tietää päässeensä ykkösvaihtoehdoksi asettamaansa lukioon. Hyvä niin.
 

Tytär sai koulunsa kevätjuhlissa stipendin. Mistä lie varoista tempaistu, kun kerran (Turun) kaupunki pihtaa stipendien kanssa. Hyvä silti, että koulu muistaa. Stipendin perusteluissa puhuttiin jotain luokan positiivisimmasta asenteesta. Jopas jotakin, sanoo ylpeä isä ja jatkaa: Enpä olisi itse moiseen pystynyt...