Komisario Gordionin solmio

Tänään päiväohjelmassa ikkunakarmien maalausta ja Rails-opettelua. Siinä sivussa tulin huomanneeksi, että eräässä kirjassa neuvottu kätevä Javascript-kikka, jonka onnistuneeseen toteuttamiseen kaikkien kirjoitus- ja ajatusvirheitteni korjaamisen kanssa sain kulumaan yli tunnin, hoituu vielä yksinkertaisemmin käyttämällä Javascriptin sijaan CSS-määrityksiä. Hiukanko olin ylpeä, kun tällaisen perustavaa laatua olevan asian hoksasin.
 

Sunnuntain ohjelmassa aluksi tyttären kuskaamista ratsastuskilpailuihin ja takaisin. Sitten tuimme kotikaupungin matkailua ja kävimme sunnuntailounaalla Tuorlan majatalossa. Erittäin hyvää sapuskaa. Voin suositella.
 
Lounaan jälkeen lähdin vielä teatterille syksyn Brel-proggiksen starttiin. Luettiin plari läpi ja kuultiin ohjaajan visioita. Mitään valmiiksipureskeltua ei taaskaan ole luvassa. Mielenkiintoista kuitenkin.
 

Tiesittekö, että Venäjän armeija varusti Krimin sodan aikana keväällä 1854 kymmenen tykkipatteria Turkuun johtavien väylien varteen? Hyvä. Pitäkää asia omana tietonanne, älkääkä ainakaan ulkomaalaisille paljastako kymmenennen patterin sijaintia. Muuten voi rapsahtaa maanpetossyyte, sillä ulkomaalaisillehan me Turun kaupungin kiinteistölaitoksen johdolla uskottelemme, että tykkipattereita oli vain yhdeksän. Tai sitten kielitaitoni on päässyt pahasti ruostumaan. (Klikkaa kuvaa).

Kävin patikoimassa kala- ja pyhiinvaelluskerho Wäkäleukojen seurassa. Kevätkirmaisun osallistujamäärään nähden osallistujia oli kolminkertaisesti. Kuljimme wäkäleukaveljen opastuksella hautausmaalla ja vierailimme melkein kaikilla oppaamme tiedossa olevilla kirjallisuuteen jotenkin liittyvien henkilöiden haudoilla. Muutamista en ollut koskaan kuullutkaan (mm. Betty Elfving, Severi Nuormaa). Muutaman toki tunnistin (V. A. Koskenniemi, Anni Polviander, Jarkko Laine).

Tonttimme vieressä kulkee katu, jolla on nopeusrajoituksena 40 km/h. Siitä huolimatta sitä pitkin ajetaan huomattavasti suuremmilla nopeuksilla. Mainitulla kadulla on poikkikatuja (mm. kotikatuni), jotka ovat ensiksimainittua katua huomattavasti kapeampia ja jotka ilmeisesti sen vuoksi saavat "pääkatua" kulkevat olettamaan, että heillä on etuajo-oikeus, vaikkei heillä olekaan, sillä risteykset ovat tasa-arvoisia.
 

Minulla on ilo ja kunnia olla jäsenenä rekisteröimättömässä yhdistyksessä, jonka nimi on mahtipontisesti "Pyhiinvaellus- ja kalakerho Wäkäleuat". ("Vi fiskar inte, men äter nog"). Kerholla (jonka jäsenistä huomattava osa on pakanoita) on tapana tehdä erilaisia pyhiinvaellustyyppisiä reissuja. Joskus ollaan matkalla yön tai parin yli, joskus kauemminkin. Osa porukasta on mm.

Minulla oli runsaahkosti aikaa ennen soittotunnin alkua, joten turmelin luontoa ajelemalla autolla ympäriinsä. Sain siinä sitten päähäni mennä katsomaan vanhaa asuinympäristöäni Uittamon Uimarinkadulle. Kovasti oli tutun näköistä. Vanha kotitalo, jossa asuin viimeksi 31 vuotta sitten ja josta vanhempanikin muuttivat pois jo 28 vuotta sitten, oli täsmälleen samassa kuosissa kuin silloinkin. Kas vain.
 

Päivän ohjelmassa ensiksi ruokailu anoppilassa, mikä on aina makuhermoja hivelevä kokemus. Sen jälkeen rasvaa polttamaan kävelemällä yhteensä 100 minuuttia läheisen järven luona olevalle lintutornille ja takaisin. Jo paljon ennen lintutornia tuli bongattua kaksi käpytikkaa sähkötolppia nakuttamassa ja tornista havaitsin (kun vaimo oli ensin opastanut) lukuisia tervapääskyjä ja muutaman haarapääskynkin. Se on kesä siis nyt.
 

Viime vuonna kävimme vaimon kanssa useaan otteeseen iltaisin retkellä tarkoituksenamme kuunnella pöllöjen ääniä. Emme kertaakaan kuitenkaan kuulleet, mutta on oma nautintonsa istua keskellä metsää (autossa tietysti) ja juoda kaakaota sekä syödä eväitä. Rauhoittua kiireisen elämän keskellä.
 

Kävimme vaimon kanssa kävelyllä tulevan kesän "proggiksen" kulisseissa. Hieno paikka talvellakin. Tunnin verran jaksoimme kierrellä linnanraunioiden ympäristössä ja pähkäillä näyttämön ja katsomon paikkoja (vaikkei meidän tehtävämme olekaan niistä päättää).