Komisario Gordionin solmio

Lauantaina oli sen verran aurinkoista, että uskalsimme viedä lumilapiot ja -kolat varastoon ja tuoda terassikalusteet ulos. Yltiöoptimismia... Kahvinjuonti ulkosalla oli itse asiassa melko mukavaa.
 
Tänään terassilla istuessamme näimme ensimmäisen perhosen tälle vuodelle. Nokkosperhonen. Kevät tulee, jollei jo tullut.
 
 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos lähetti minulle kyselyn, jossa minun toivotaan kertovan, paljonko kalastin viime vuonna ja tuliko runsaastikin kaloja? Jos kertoisin kunnon kalavaleita, jäisin kiinni kortitta kalastamisesta. Sitäkö tässä haetaan? Vastasin siis, että en kalastanut viime vuonna ja postitin lomakkeen. Paljon lienee heille hyötyä minun vastauksistani. Luulisi, että parempia vastauksia saisi niiltä, joilla on kalastuskortti.

Lumitöiden runsaus alkaa olla jo niin arkea pyhäpäivinäkin, ettei asiasta aina huomaa edes blogata. (Ei niin, että pitäisikään, mutta jos juuri muutakaan sanottavaa ei ole...) No, perjantaina tulleen "annoksen" roudasin sivummalle lauantaina ja viimeöisen tänään. Toista tuntia kului kummallakin kerralla.
 

Taisi olla talven tähän mennessä kylmin päivä. En saanut mitään aikaiseksi, jollei käyntiä anoppilassa ja teatterissa lasketa. Kaikenlaisia hommia kyllä olisi ollut. Toiste sitten.
 
 
 
 

Minulle tarjottiin (taas) illallinen. Olimme ajatelleet lähtevämme illallisristeilylle Ukko-Pekalla, mutta kun meillä ei ollut etukäteisvarausta, jouduimme jäämään rannalle. Samoin kävi Rudolfinan kanssa, joten turvauduimme varasuunnitelmaan.
 

Juuri viime viikolla tuli kylässä käyneitten vaimon kavereitten kanssa puheeksi, että niin monipuolinen eläimistö kuin pihallamme onkin, siilejä emme ole nähneet yhtään sinä runsaana kahtena vuotena, jonka olemme tässä asustaneet. Mutta ei se hätää! (Kuten sanonta kuuluu). Tänään terassilla istuessamme kuului rapinaa, josta vaimoni sanoi heti, että "kuulostaa siililtä". Ja niinpä niin! Pusikossa meni todella iso siili, joka kierteli tontillamme paikasta toiseen.

Kesäteatterifarssin toiseksi viimeinen esitys muodostui osaltani varsin piinalliseksi. Sadetaika piti, vaikka kaikenlaisilla ukkosmyrskyillä ja rankkasateilla uhkailtiin. Kostea ja nihkeä ilma aiheutti kuitenkin sen, että hyttyset ja etenkin paarmat intoutuivat kiusaamaan.
 

Peruspäivä: ensiksi töissä (stressittä) ja sitten teatterilla (hikisenä). Lopuksi kotona viilentävän suihkun jälkeen terassilla iltapalasta (syöden) ja lentävistä lepakoista (katsellen) nauttien.
 
Päivän kruunaa Andrea Camillerin Montalbano-dekkari, jota lukien varmaankin nukahdan, vaikkei kirja millään muotoa tylsä olekaan.

Rehvastelin joskus talvella, että kun en valita pakkasista, saan sitten kesällä rutista helteistä. Melkein tekisi mieleni, mutta olkoon. Eipä ainakaan tarvinnut palella kesäteatterissa, jossa lähti tänään loppurutistus eli viimeinen esitysviikko käyntiin. Nopeasti on päästy tähän pisteeseen, vaikka joskus keväällä vaikutti kovin epätoivoiselta.
 

Istuimme saunan jälkeen terassilla kuuntelemassa kuinka satakieli "viritti pilliään" koko yön kestävää konserttiaan varten, kun se tapahtui! Bruce ja Nancy saapuivat takaisin entisin elkein. Oikein mukavaa.