Mopoilu
"Töitä tein, töitä tein, töitä tein"
Gordias — Su 21.06.2009 klo 21.47
Eilisilta lipsahti "viihteelle". Kävimme tuttavapariskunnan luona vierailulla, kun kutsuttiin. Söimme, joimme ja lauloimme karaokea. Oikein mukavan rento ilta pitkästä aikaa.
Lyhyt lomapäiväraportti
Gordias — La 13.06.2009 klo 19.42
Nukuin kymmeneen saakka. Söin aamiaisen ja lähdin moottoripyörällä Kuusistoon harjoituksiin kahdeksitoista. Harjoittelin toisten kanssa. Ajoin kotiin. Grillasin. Söin perheen kanssa. Päätin kirjoittaa näistä päivän tapahtumista nokkelan yhteenvedon, mutten saanut aikaan mitään tämän parempaa. Kohta alan valmistella huomista juontokeikkaani ja sitten menen saunaan ja nukkumaan.
Ruumis teatterilla
Gordias — Ke 27.05.2009 klo 22.05
Lähdin moottoripyörällä teatteriharjoituksiin ja kurvatessani teatterin pihalle näin valtavan lauman kauhistuneen näköisiä ihmisiä ja kuulin jopa moottorin "jylinän" ylitse naisten kiljaisuja tyyliin "Voi kauheaa". Sitten näen kuinka teatterin ulko-oven pielessä retkottaa elottoman näköinen verissäpäin oleva ruumis. Ennätin siinä ajatella jo vaikka mitä.
Tien päälle
Gordias — Pe 22.05.2009 klo 20.56
Sain moottoripyörän taas haltuuni "hyvässä hapessa". Kaikenlaista oli tehty ja säädetty. Nyt se on kuin uusi ollakseen otettu käyttöön alkujaan jo vuonna 1984. Kävin tunnin lenkillä ja se oli kyllä hauskempaa kuin muistinkaan. (En ole kahteen vuoteen ajanut). Totuttelua tarvitaan taas. Tuli nimittäin paikat hiukan kipeäksi, mutta eivätköhän ne verry, kun tarpeeksi treenaa.
Mopo lähti käsistä
Gordias — Ti 12.05.2009 klo 21.20
Motoristi saa sanoa omaansa ja kavereitten moottoripyöriä mopoiksi tai mopedeiksi, mutta "skeneen" kuulumattomilta moisten sanojen käyttäminen samassa yhteydessä olisi häväistystä ja pilkantekoa. Sitä ei hyvällä katsota (tai siis kuunnella). Tämä on niitä asioita, jotka vain pitää tietää. Tämä nyt ihan vain reunahuomautuksena ja selityksenä raflaavalle otsikolle, jolla oikeasti tarkoitan sitä, että Hondani lähti huoltoon tänään.
Sinne ja takaisin
Gordias — Ma 11.05.2009 klo 21.18
Toinen ulkoharjoituspäivä. Olin tyhjän panttina melkein kaksi tuntia, sillä kävimme läpi ensimmäisen näytöksen kohtaukset ja kun ainoa esiintymiseni ensimmäisellä puoliskolla tapahtuu melkein heti näytelmän alettua, pääsin vapaaksi jo varhain. Olin kuitenkin kimppakuskina, joten piti odotella kyytiläisten vapautumista omista tehtävistään, mutta mikäs siinä. Tulihan samalla ulkoiltua. Maisemissa ei ainakaan ole mitään vikaa.
Uusimmat kommentit
42 viikkoa 1 päivä sitten
42 viikkoa 5 päivää sitten
43 viikkoa 6 päivää sitten
44 viikkoa 16 tuntia sitten
44 viikkoa 2 päivää sitten
45 viikkoa 1 päivä sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten