Komisario Gordionin solmio

Sain perjantaina tekstiviestin, että nettitilaukseni suurikuu.fi:stä on noudettavissa. En sattuneesta syystä ollut aiemmin ennättänyt kirjojani noutaa, mutta tänään ilmaantui aikatauluuni sopiva aukko ja niinpä lähdin Turun keskustaan kirjoja hakemaan. Mutta kuinka kävikään? Sain vain yhden kirjan, vaikka tilasin neljä. Puuttumaan jääneistä yksi on kuulemma loppuunmyyty ja toiset kaksi tulisivat jälkitoimituksena vasta joulun jälkeen.

Viikolla kerrottiin, että Jyväskylän yliopisto paljasti netissä 4000 opiskelijan henkilötunnuksen. Yliopisto ottaa asian vakavasti, sillä henkilötunnuksen joutumisessa internetin julkiselle sivustolle on omat riskinsä. Okei. Niinhän sillä on ja se, että niin on, on sanonko-mä-taas-kerran-mistä...
 

Kolme Åke Edwardsonin Winter-romaania puuttuu kokoelmistamme, joten lähdin niitä sitten netistä etsimään. Kirjakauppa Suurikuu tuli jostain syystä sitten valittua. Ehkä siksi, että Turussa on myymälä, josta netin kautta tilatut kirjat voi noutaa. Meinasin tosin hermostua jo verkkokauppaohjelmiston kanssa ja jättää tilaamisen sikseen, mutta olin hövelillä tuulella.
 

Heräsin, kun vaimo tuli töistä kotiin... Se tosin tapahtui jo aamupäivällä; vaimo näet on opettaja, kuten kenties olen joskus jo todennutkin. Kohta sen jälkeen lähdimme Naantaliin syömään. Olimme matkalla Merisaliin, mutta muutimme mielemme Trapin kohdalla ja menimmekin sinne.

Uutta työpaikkaa etsiskellessäni löysin oheisessa kuvassa (klikkaa suuremmaksi) esitellyn huippuhomman. Harmi vain, että lopetin judotreenit jo 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Muuten varmaan olisi tullut haettua...
 

Minulta kysyttiin, että tuntisinko jotain ns. hyvää tyyppiä, joka voisi tulla tekemään "sitä sun tätä". No, sattumoisin tiesin tyypin, jolla on paljonkin kokemusta "siitä sun tästä" ja jonka olin itsekin havainnut suoriutuvan oikeinkin mainiosti "siitä sun tästä".
 

Olen parin viime kuukauden aikana lähettänyt noin viidelle henkilölle harrastuksiini liittyvän viestin saamatta heiltä minkäänlaista vastausta takaisin. Eivätkö viestini ole menneet perille vai onko ihmisten piittaamattomuus aivan peruskohteliaisuudesta päässyt jotenkin maailmassa valloilleen vai olenko epähenkilö, jolle ei tarvitse vastata? En voi tajuta.
 

Kävimme (koko perhe sekä porukkaa teatterilta) Salossa katsomassa farssia Lainalakanat. Tai "katsomassa". Älytön idea järjestää teatteriesitys ravintolasaliin ruokapöytien sekaan niin, että lava on kymmenien metrien päässä takimmaisista katsojista. Minä olin "onnekas" ja olin saanut paikan salin puolesta välistä. (Jostain syystä seurueemme ei saanut paikkoja edestä, vaikka meillä oli kuulemma ensimmäinen varaus illan esitykseen. Ehkäpä eteemme saatiin "parempia asiakkaita").

Ääneni on tullut takaisin. Ei se kovin heleä vieläkään ole, mutta huomattavasti parempi kuin perjantaina. En nyt sitten yhtään osaa sanoa, ovatko lepo ja aika parantaneet, vaiko kerran päivässä nappaamani Zyrtec-kapselit. Hyvä kuitenkin näin. Toiseksi viimeinen esitys oli loppuunvarattu. Silti oli tyhjiä paikkoja muutamia. On se outoa, kuinka ihmiset eivät tajua peruuttaa varaustaan, jos heille tulee este. Nytkin myytiin "eioota" koko viikko ja sitten olisi kumminkin ollut tilaa.
 

Kerron telle vitsin: Mauri Pekkarinen!