Komisario Gordionin solmio

Kuuluisa jalkapalloilija loukkaa jalkansa ja kiidätetään Turkuun kuuluisan urheilukirurgin leikattavaksi. Sellaista sattuu. Puoli Turkua menee sekaisin, eikä osaa mistään muusta puhuakaan kuin siitä, että miten nyt on oiva tilaisuus nähdä julkkis. Sellaistakin sattuu. Puolet noista päättää sitten lähteä lääkäriaseman liepeille tungeksimaan nähdäkseen vilauksen tuosta jalkapalloilevasta julkkiksesta. Sellaista ei pitäisi sattua, mutta sattuu silti. Toinen puoli keksii alkaa ihmetellä, josko julkkiksen vaimo, joka hänkin on julkkis, myös saapuisi Turkuun ja voisiko häntäkin päästä jonnekin pällistelemään. Sellaistakin sattuu. Se on tuomittavaa sekin, mutta lievempää, koska siinä ei kiusata sairasta ihmistä.
 
Voi elämän kevät sentään. Miksei julkkiksen anneta kärsiä vaivaansa rauhassa? Pitääkö sitä mennä oikein kyttäämään, että joo-o, kyllä se nilkuttaa? Ilmeisesti pitää. Minä häpeäisin, jos olisin edes yrittänyt päästä näkemään vilauksen noista julkkiksista. Kaikki, jotka yrittivät, ovat säälittäviä pellejä. Mahtaa olla tungosta TYKSin teho-osaston portailla, jos joku superjulkkis teholle joutuisi. Siitä nuo haaskalinnut pitäisivät huolen.
 
Ja ennen kuin kommentoitte, niin kyllä, minä olisin ollut valmis maksamaan kymmeniä euroja nähdäkseni John Malkovichin esiintyvän Turussa. Se on ihan eri asia. Jos olisi tiedossa, että John Malkovich käy ostamassa silakoita torilta, niin en menisi norkoilemaan vain sen vuoksi, että näkisin vilahduksen julkkiksesta. Vissi ero siinä, haluaako nähdä taidetta vaiko julkkiksia.
 
Niin ikään on ihan turha puolustella sillä, että julkkikset ovat osansa valinneet. Haaskalinnut ovat silti säälittäviä pellejä.