Komisario Gordionin solmio

Viime vuonna kävimme vaimon kanssa useaan otteeseen iltaisin retkellä tarkoituksenamme kuunnella pöllöjen ääniä. Emme kertaakaan kuitenkaan kuulleet, mutta on oma nautintonsa istua keskellä metsää (autossa tietysti) ja juoda kaakaota sekä syödä eväitä. Rauhoittua kiireisen elämän keskellä.
 
Lehdestä luin, että Turun lintutieteellinen yhdistys järjestää tänään pöllöretken Ruissalossa. Vaikken mikään ornitologi olekaan (en tunnista edes kaikkia kotipihassa havaittuja lintulajeja), oli aikomuksemme mennä mukaan opastetulle retkelle, jotta myöhemmin olisi edes hiukan tietoa omien retkien pohjaksi. Huono keli sai meidät miettimään toisenkin kerran, emmekä sitten lähteneetkään niin, että olisimme enää mukaan ehtineet. Sään parannuttua päätimme kuitenkin mennä kaksin kävelemään Ruissaloon. Sattumalta kävi sitten niin, että jo tunnin "samonneet" pöllöretkeläiset ilmestyivät kasvitieteellisen museon kohdalla mutkan takaa eteemme. Kävelimme heidät kiinni ja sulauduimme mukaan ihan muina miehinä.
 
Oli aika absurdi olo, kun noin 70 ihmistä pysähtyi kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Jos olikulkeneella polkupyöräilijällä ei ollut aavistusta, mitä on tekeillä, hän saattoi ajatella meitä vaikka miksi kultisteiksi katsomassa hipihiljaa kohti taivasta ja odottamassa abduktiota. No, joka tapauksessa onnistuimme kuulemaan lehtopöllöpariskunnan ääntelyä sen runsaan tunnin aikana, jonka muun retkueen mukana vaelsimme.