Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Ei pöllömpää

Gordias — La 14.03.2009 klo 21.53

Viime vuonna kävimme vaimon kanssa useaan otteeseen iltaisin retkellä tarkoituksenamme kuunnella pöllöjen ääniä. Emme kertaakaan kuitenkaan kuulleet, mutta on oma nautintonsa istua keskellä metsää (autossa tietysti) ja juoda kaakaota sekä syödä eväitä. Rauhoittua kiireisen elämän keskellä.
 
Lehdestä luin, että Turun lintutieteellinen yhdistys järjestää tänään pöllöretken Ruissalossa. Vaikken mikään ornitologi olekaan (en tunnista edes kaikkia kotipihassa havaittuja lintulajeja), oli aikomuksemme mennä mukaan opastetulle retkelle, jotta myöhemmin olisi edes hiukan tietoa omien retkien pohjaksi. Huono keli sai meidät miettimään toisenkin kerran, emmekä sitten lähteneetkään niin, että olisimme enää mukaan ehtineet. Sään parannuttua päätimme kuitenkin mennä kaksin kävelemään Ruissaloon. Sattumalta kävi sitten niin, että jo tunnin "samonneet" pöllöretkeläiset ilmestyivät kasvitieteellisen museon kohdalla mutkan takaa eteemme. Kävelimme heidät kiinni ja sulauduimme mukaan ihan muina miehinä.
 
Oli aika absurdi olo, kun noin 70 ihmistä pysähtyi kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Jos olikulkeneella polkupyöräilijällä ei ollut aavistusta, mitä on tekeillä, hän saattoi ajatella meitä vaikka miksi kultisteiksi katsomassa hipihiljaa kohti taivasta ja odottamassa abduktiota. No, joka tapauksessa onnistuimme kuulemaan lehtopöllöpariskunnan ääntelyä sen runsaan tunnin aikana, jonka muun retkueen mukana vaelsimme.

‹ Eedenistä itään ja takaisin ylös Varo maaliskuun idusta ›
  • Kotiseutu
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 12 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute