Eino Grön
Gordias — Ke 03.02.2010 klo 23.28
Minulle on väitetty, että jos Tanskassa menee baariin ja sanoo baarimikolle "Eino Grön" selvällä suomen kielellä, niin välittömästi ja ilman turhia kysymyksiä eteen tuodaan pullollinen Carlsberg-olutta. En ole itse koskaan saanut tilaisuutta kokeilla. Mahtaako toimia?
Eräs tuttavani oli viime viikolla Tanskassa ja evästin häntä em. vinkillä ja pyysin kokeilemaan. Hän ei ollut saanut tilaisuutta kokeilla asiaa oikeassa baarissa, mutta sen sijaan hän oli kysynyt eräältä "alkuasukkaalta", että miltä suomeksi lausuttu "Eino Grön" tämän korvissa kuulostaa. Pelkkää ihmettelevää tuijotusta hän oli saanut osakseen. Tanskalainen ei ollut osannut edes arvata.
Höh. Ja niin kuin minäkin olen asiaa totena kaikille kertonut. Olen tainnut joutua huijatuksi.
Kyllä onnistuu. Mainitussa
eikka (ei varmistettu) — To 04.02.2010 klo 13.22Kyllä onnistuu.
Mainitussa kokeessa on voinut olla muutama asia pielessä.
1.) Suomalainen on voinut olla sanoessaan juovuksissa.
2.) tai tanskalainen kuullessaan selvinpäin.
3.) Suomalainen on voinut olla sanoessaan selvinpäin.
4.) tai tanskalainen kuullessaan juovuksissa.
Tai kaikki päinvastoin.
"Eino Grönillä" saa siis Tuborgin vihreän; "ein grön". SIIS EI CARLSBERGIÄ.
Mainitussa kohtaamisessa on saattanut olla kyseessä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin "merkkiuskollisuudesta". Tämä kyseessä ollut tanskalainen on todella ollut enempi "Carlsbergin kavereita". Ei silloin "tuborgille" korvaa lotkauteta. Niin sanoakseni.
Kööpenhaminalaisessa oluthuoneessa onnistuu varmasti. Niitä on paljon, heti siinä rautatieaseman takana.
"EINO KRÖÖÖN"
Tuu Poriin!
Gordias — Pe 05.02.2010 klo 21.24No niin joo, okei. Mutta haluaisin tässä yhteydessä korostaa, että Tuborg on nykyisin Carlsbergiä, joten virheeni ei ollut suuren suuri.