Komisario Gordionin solmio

Vuorokauden äänettömyys (tai sitten lääkitys tai ajan kuluminen) auttoi sen verran, että suoriuduin illan esityksestä kunnialla. Äänessä nyt ei ihan normaalia sointia ollut, mutta ihan siedettävästi meni kuitenkin. Seuraava esitys on vasta kahden viikon kuluttua, joten toipumisaikaa pitäisi olla yllin kyllin, jos vain jännitysnäytelmän ohjaaja antaa ottaa hiukan tavallista rauhallisemmin äänen kanssa. Elämä jatkuu.
 
Kommelluskin sattui. Unohdin virittää väliajalla faksikoneeseen paperin, jota olisin tarvinnut toisessa näytöksessä. Olin ensin kauhuissani, mutta sitten hoksasin, että voinhan yhtä hyvin sanoa oikean repliikin sijaan, että "onkohan sähköpostissa uusia tilauksia" ja avata pöydällä olevan läppärin muka lukeakseni sähköpostia. Vastanäyttelijän kanssa ennätimme jo sopia uudesta kuviosta ja asian piti olla kunnossa... Se vaan, etten ollut moista läppäriä ennen avannut, enkä saanut kantta auki, kun sen avausnappulaa olisi pitänyt painamisen sijaan liu'uttaa. Argh. Sohelsin siinä sitten jotain. Yleisö tuskin mitään havaitsi, koskapa koko faksikohtaus on tekosyy, jotta hahmoni välttyisi puhumasta ns. arasta asiasta. Silti pitää olla tarkempi rekvisiitan kanssa jatkossa.