Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Hienoa!

Gordias — Pe 13.02.2009 klo 22.10

Kokoomuspoliitikot tuntuvat julistaneen oikein kilpailun siitä, kuka onnistuu päästämään suustaan karmeimman sammakon. Toistaiseksi julkisuuteen ovat kantautuneet mm. Jyrki Kataisen, Henna Virkkusen, Suvi Lindénin ja Eero Lehden kilpailusuoritukset eikä Kimmo "juuri-näin-on-etko-tunne-tietotekniikkaa" Sasi ole suinkaan häviämässä mainittua kilpailua. Odotamme (keisarilllinen "me") jännittyneenä muiden kokoomuslaisten pistävän paremmaksi.
 
Vaan osataan sitä muuallakin... Aamuisin työmatkalla kuuntelen Radio Rockia autoradiosta. Olen jo vuosikausia pitänyt "Heikelä-Linnanahde Korporaatio" -aamushowsta. Sen juontajapari kiintiönaisineen (sekä myös Turusta lähtöisin oleva Sika-Harri) heittävät yleensä melko hervotonta läppää, joka jotenkin kolahtaa minun omalaatuiseen huumorintajuuni.
 
Tänä aamuna tuli kuitenkin pohjanoteeraus. Ennen uutislähetystä sanottiin, että uutisissa kerrotaan Yhdysvalloissa kymmeniä kuolonuhreja vaatineesta lentokoneonnettomuudesta. Toisen juontajan (en nyt kunnolla muista, kumman, enkä näin ollen ala arvailla) spontaani reaktio tähän oli riemastunut huudahdus: "Hienoa!" Luit oikein. Hän todellakin sanoi: "Hienoa!" Ilmeisesti on kovasti muotia vihata Yhdysvaltoja, mutta kyllä joku roti pitäisi olla.
 
No, mainittakoon nyt vielä jonkinlaiseksi antikliimaksiksi, että uutisten jälkeen ko. möläyttelijä pyysi anteeksi ja vakuutti, ettei moinen kuulu aseman linjaan. Ilmeisesti oli tullut joko paljon kiukkuisia puheluita tai sitten joku päällikkö kävi sanomassa painavan sanansa. Hyvä niin (edes). Jos jaksaisin, kävisin tarkistamassa, onko mainittu "retoriikan mestarinäyte" jätetty Radio Rockin podcastiin tämän päivän kohdalle vai onko se sieltä häveliäästi poistettu (tai siis jätetty julkaisematta).

‹ Dominion ylös Herra rehtori ›
  • Maailmanmeno
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 2 tuntia sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 4 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 5 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 23 tuntia sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 3 tuntia sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 23 tuntia sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 1 päivä sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 1 päivä sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 1 päivä sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute