Hoitoa takuulla
Gordias — Su 13.09.2009 klo 20.07
Kaarinan kaupungin korkea-arvoinen virkamies (tai siis -nainen) julisti taannoin oikein lehdessä, kuinka Kaarinan palvelut pelaavat mainiosti. Just joo. Sitä on olemassa sellainenkin oikein laissa määritelty käsite kuin terveydenhuollon hoitotakuu, joka "takaa", että esimerkiksi hammaslääkäriin pääsee viimeistään kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun hoitoon on hakeuduttu.
Hoitotakuu ei toteudu Kaarinassa (eikä ehkä missään muuallakaan). Minulta lohkesi hammas viime joulukuussa ja sitä alkoi särkeä. Sain ns. akuuttiajan ja väliaikaisen paikan, joka luvattiin hoitaa kuntoon (eli vaihtaa varsinaiseen paikkaan) hoitotakuun puitteissa. Kutsu kuulemma tulisi aikanaan. Kesäkuu tuli ja meni. Kutsua ei tullut. Heinäkuussa toinen särkevä hampaani korjattiin kuntoon (taas akuuttiajalla) ja samassa yhteydessä todettiin, että olen kyllä jonossa. Yritin siinä sanoa, että kuusi kuukautta meni jo ja olisi ihan mukavaa saada väliaikainen paikka vaihdettua ja siinä samalla korjata pari muutakin lohkeamaa, vaikkei niitä särjekään. Sain vain kuulla, että "tämä nyt on tällaista".
Perjantaina sain postin mukana lopulta kutsun hammaslääkäriin. Aika on lokakuussa. Siis kymmenen kuukauden kuluttua siitä, kun jonoon pääsin. Okei. Parempi kuin ei mitään. Joillakuilla menee kuulemma vielä huonommin. En vain tajua, että mikä takuu se sellainen on, joka ei toteudu. Ja jos hoitotakuu määritellään laissa, niin eikö joku syyllisty rikokseen, jos se ei toteudu? Missä näiden rikollisten rangaistukset viipyvät?
No joo. Mutta ei ainakaan kannattaisi sanomalehdessä rehvastella ja sanoa, kuinka Kaarinan palvelut pelaavat. Valehtelu on rumaa.
Joo, hoitoa kai saisi, jos menisi yksityiselle lääkärille ja maksaisi itsensä kipeäksi. Sitä nuo hoitotakuuta rikkovat ketkut varmaan toivoisivatkin.
Uusimmat kommentit
1 vuosi 4 viikkoa sitten
1 vuosi 4 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 7 viikkoa sitten
1 vuosi 10 viikkoa sitten
1 vuosi 10 viikkoa sitten
1 vuosi 11 viikkoa sitten
1 vuosi 11 viikkoa sitten