Komisario Gordionin solmio

Tänään tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta "debyyttiensi-illastani". Aiemmin olin ollut "vain" avustajavakanssilla muutamassakin jutussa (joista yhdessä minulla oli jopa yksi repliikki), joten tietyssä mielessä voidaan sanoa, että varsinainen "urani" alkoi viisi vuotta sitten, kun roolihahmollani oli repliikkejä todella paljon. Sillä tiellä olen yhä, joskin ihmeellisten "sattumien" vuoksi nykyisin toisessa teatterissa.
 
Tänään vääntäydyin harjoituksiin lievästi kipeänä. Uskaltauduin liikkeelle, kun nenäni ei enää vuotanut ja yskäkin oli lakannut.  Jäseniä tosin kolotti, mutta mitäs pienistä. TV-toimittajan oli määrä tulla tekemään juttua, mutta eipä häntä näkynyt. Mitään ei ilmoittanutkaan. Ehkäpä Myllysillan romahdusuhka vei hänet tekemään juttua muualle, mene ja tiedä. Rohkenisin kuitenkin epäillä, että olisi ollut kohteliasta ilmoittaa, ettei tarvitse turhaan odotella. No, tämä on näitä tällaisia asioita, jotka ottavat pannuun mutta joista ei kovin jyrkkäsanaisesti voi valittaakaan. Riittäköön nyt tämä rutina tästä aiheesta.
 
Harjoituksissa räpellettiin esitys läpi. Ensimmäinen näytös meni kohtuullisesti, mutta toisesta ei kyllä kehtaisi pääsylippumaksuja vaatia. Ei silti huolta. Huomenna menee jo paremmin ja ensi perjantaina ollaan parhaimmillamme.
 
Harjoitusten jälkeen katsoin digiboksista True blood -sarjan ensimmäisen jakson. En vakuuttunut. Paljasta pintaa oli melkoisen paljon, joten voisi ajatella, ettei sarjaa ole suunnattu kovin nuorille, mutta kaikki muu sisältö viittasi kyllä siihen, että teini-ikäisiä katsojia ollaan nyt kalastelemassa. Aikamoista skeidaa oli. Katson vielä toisenkin jakson, mutta jollei meno huomattavasti parane, niin loput jaksot jäävät minulta näkemättä. Alan Ball petti kyllä pahan kerran loisteliaan Mullan alla -sarjansa asettamat odotukset tätä (Suomessa) uutta sarjaa kohtaan.