Kaniini 14482
Gordias — Ke 22.09.2010 klo 22.55
Tampereen yliopisto etsi vapaaehtoisia "koekaniineja" vyöruusurokotetutkimukseen yli 50-vuotiaista. Jostain ällistä päätin ilmoittautua mukaan. Tieteen nimissä ja sitä rataa. Tänään kävin lääkärin haastateltavana ja tutkittavana sekä antamassa verinäytteitä ja ottamassa rokotteen. En tiedä sainko oikeaa rokotetta vaiko placeboa. Se selvinnee 3-4 vuoden kuluessa. Jos sain lumelääkettä ja nyt kehitettävänä oleva rokote saadaan tutkituksi riittävällä tarkkuudella eli markkinoille asti, saan sitten aikanaan sen oikean rokotteen. Vyöruusu ei ole mikään miellyttävä vaiva eteenkään ikäihmisillä, joten hyvä vain, että rokotteita kehitetään.
Minun täytyy tarkkailla itseäni ja pitää päiväkirjaa sivuoireista (jos sellaisia tulee) yms. Rokotuskohta on hiukan arka, mutta en ole saanut esimerkiksi päänsärkyä eikä kuume ole noussut. Hiukan tunnen itseni viluiseksi juuri nyt (sekin on odotettavissa oleva oire), mutta muuten tuntuu ihan normaalilta.
Puuvaja on melkein valmis. Ennätin maalata siitä noin kaksi kolmannesta ennen kuin piti lähteä harjoituksiin. Tällaiseen aikaan maali ei kuivu kovin nopeasti, joten pitänee vain toivoa, ettei yöllä sada, kuten ei ennusteen mukaan pitäisikään. Loppusuora häämöttää.
Uusimmat kommentit
1 vuosi 4 viikkoa sitten
1 vuosi 4 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 7 viikkoa sitten
1 vuosi 10 viikkoa sitten
1 vuosi 10 viikkoa sitten
1 vuosi 11 viikkoa sitten
1 vuosi 11 viikkoa sitten