Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Kevätkirmaisu

Gordias — Ke 06.05.2009 klo 21.39

Minulla on ilo ja kunnia olla jäsenenä rekisteröimättömässä yhdistyksessä, jonka nimi on mahtipontisesti "Pyhiinvaellus- ja kalakerho Wäkäleuat". ("Vi fiskar inte, men äter nog"). Kerholla (jonka jäsenistä huomattava osa on pakanoita) on tapana tehdä erilaisia pyhiinvaellustyyppisiä reissuja. Joskus ollaan matkalla yön tai parin yli, joskus kauemminkin. Osa porukasta on mm. käynyt Athoksen luostareissa useaan otteeseen (minäkin sentään kerran) ja joillakuilla on "kerättynä" Compostelan-vaelluskin (joka minulta vielä puuttuu ja taitaa jäädä puuttumaankin).
 
Pienempimuotoisiin kerhotapahtumiin kuuluu ns. kevätkirmaisu, jonka protokollaan kuuluu ihan yksinkertaisesti se, että keväisen työpäivän päätteeksi kokoonnutaan ja kävellään muutama tunti. Kevätkirmaisu oli vuorossa tänään (ehkä pohjustuksesta arvasittekin). Matka alettiin Kuralan kylämäen parkkipaikalta (tai no, oikeastaan viereisen kiinteistön parkkipaikalta, jolta löysin muun porukan odotettuani ensin oikeassa paikassa aikani ja arveltuani sitten, että toiset olivat väärässä paikassa (kuten olivatkin).
 
Matka eteni kohti "waarallista merimatkaa" eli Aurajoen ylittämistä kapulalossilla. Aika metka elämys (jota toki olin harjoitellut jo aiemmin eli viime kesänä). Takaisin "täl pual jokke" tultiin Liedossa sijaitsevaa riippusiltaa pitkin. Niissäkin maisemissa on nostalgiaa: asuin nimittäin alle kolmevuotiaana riippusillan vieressä olevassa talossa.
 
"Kolmen kunnan kierros" saatiin päätökseen 2.5 tunnin vaelluksen jälkeen. Sen jälkeen maistuivat sauna, olut ja makkara. Seuraava kevätkirmaisu ensi vuonna.

‹ Ruusun nimipäivä ylös Näyttämöllä ›
  • Kotiseutu
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 13 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute