Kirjamessut / Oktoberfest
Gordias — La 03.10.2009 klo 21.52
Perjantaina iltapäivällä kävin pikaisesti kääntymässä Turun kirjamessuilla. Olin saanut vieraakseni veriveljeni Helsingistä (jonka kanssa paransimme hiukan maailmaan torstai-illalla). Menimme sitten koko perhe hänen kanssaan messuille. (Tosin hajaannuimme kolmeen ryhmään heti messuille päästyämme). Kolme kirjaa tuli ostettua. Olisihan siellä ollut enemmänkin ostettavaa, mutta en oikein ollut keräilyvireessä.
Illalla myöhemmin lähdin vaimon kanssa Oktoberfestiä viettämään, kun olimme saaneet tuttavapariskunnalta kutsun. Se oli varsin mainio tilaisuus, jossa oli paljon meille entuudestaan tuntemattomia ihmisiä ja jossa oli määrä syödä ja juoda ja "hoilata". Koska kurkkuni ei ollut kunnossa, jätin hoilaamisen suosiolla muille ja keskityin kahteen ensinmainittuun. Oli kuitenkin oikein mukavaa kuunnella muiden laulamista.
Lauantain olen lähinnä lorvinut. Lääkäriltä saamani uusi "rohto" tuntuu auttavan. Ainakin on paljon parempi tunne kurkussa kuin vielä eilen ja varovaisesti kokeiltuani olen saanut hiukan ääntäkin ulos. Vein veriveljen kaupungille, josta hän käsittääkseni jatkoi bussilla kirjamessuille ja menin itse tekemään ostoksia. Tarkoitukseni oli ostaa eräs tietty yllätyslahja vaimolle, mutta se oli loppunut kaupasta. Menin sitten sen sijaan kirjakaupaan ja ostin viisi kirjaa itselleni. Käyhän se näinkin.
Uusimmat kommentit
42 viikkoa 1 päivä sitten
42 viikkoa 5 päivää sitten
43 viikkoa 6 päivää sitten
44 viikkoa 18 tuntia sitten
44 viikkoa 2 päivää sitten
45 viikkoa 1 päivä sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten