Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Kivikylän meininkiä

Gordias — La 20.11.2010 klo 23.58

Kirjoitin googleen "sirunkäsittelyvirhe", enkä saanut yhtään osumaa. (Eli saman tuloksen kuin jos kirjoittaisi "Where is Chuck Norris"). Luulisi, että sirunkäsittelyvirhe on aivan tavallinen sana. Siitä esimerkkinä seuraava. Tänään Itäharjun Prisman yhteydessä olevan Alkon kassalla pankkikortinlukulaite ei päästänyt minua antamaan tunnuslukuani vaan kehotti ojentamaan kortin kassalle. Kassa sanoi, että koneessa lukee "Sirunkäsittelyvirhe". Ikävää. Tunsin oloni heti rikolliseksi, vaikka tiesin, että sama kortti toimi viimeksi eilen bensa-automaatilla aivan hyvin. Olin myös kohtuullisen varma, että tilillä on katetta.
 
Jostain syystä edes magneettijuovan lukeminen ei onnistunut. Kassatäti ei osannut antaa mitään neuvoa ja jollei viininhimoni olisi ollut huippulukemissa, olisin jättänyt homman sikseen jonkinlaisella "pitäkää tunkkinne" -asenteella. Minulla ei yleensä ole käteistä mukanani muutamaa kolikkoa lukuunottamatta, mutta nyt minulla sattumalta oli pari kymppiä ja pystyin maksamaan pari valitsemaani punkkupulloa ihan oikealla rahalla. Olin lähtenyt lähikauppaani kauemmas ruokaostoksille juurikin sen vuoksi, että lähikaupan yhteydessä ei ole Alkoa ja ajattelin, että on kätevää hoitaa asiat samalla vaivalla Itäharjulla.
 
Viinit maksettuani suunnistin pankkiautomaatille katsoakseni toimiiko korttini siinä. En saanut tilaisuutta kokeilla, sillä kun kahden (niin ikään epäonnisen) pankkiautomaatilla asioijan jälkeen pääsin itse automaatille, näin kuvaruudulla lukevan "Toimintahäiriö. Seteleitä ei voida jakaa". Jahas. En sitten uskaltanut mennä ruokaostoksille Prismaan, sillä arvelin koko rakennuksen yhteyksien olevan jumissa ja olisi ollut kurjaa kerätä kärry täyteen "kaikkea" vain huomatakseen, ettei kortti toimi kassalla. (Ehkä se olisikin toiminut, sillä eihän Alko ole Prisma eikä päinvastoin, mutta en halunnut ottaa riskiä).
 
Niinpä ajoin lähikauppaan (jossa pankkikorttini kanssa ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia) ja ostin ruokaa melkein satasella, joka nyt siis jäi Prisma-kauppiaalta Alkon takia saamatta.
 
Sirunkäsittelyvirhe. Ehkäpä sana näkyy tämän jälkeen googlessakin.
 

‹ Koleerista ylös Parane pian ›
  • Virheet
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    1 vuosi 4 viikkoa sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    1 vuosi 4 viikkoa sitten
  • Satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Ultra bra
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Sanan painoindeksi
    1 vuosi 7 viikkoa sitten
  • Selittely
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ole luonani aina
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ensimmäinen annos?
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • Keeping It Real
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute