Kootut klassikot
Gordias — To 24.06.2010 klo 22.54
Työmaaruokala oli kiinni, joten kävin vaimon kanssa "ulkona" lounaalla. Kohteeksi valikoitui kauppakeskushelvetti Skanssin keskustorilla sijaitseva pizzapaikka, joka myy "Original Classics since 1996". Pizza oli ihan kelvollinen eli jopa erinomaisen hyvä rapean pohjansa kera. Hiukan kismitti se, että kun tarjoilija kysyi "saako laittaa valkosipulia?", en hoksannut, että hän tarkoitti "saako periä sikamaisen ekstrahinnan talolle halvaksi tulevasta lisätäytteestä, jonka oikeasti pitäisi olla mauste eikä täyte?" sekä se, että pahalta maistuneesta vesijohtovesituopillisestakin piti maksaa 80 senttiä per tuoppi eikä vesi ollut edes kylmää.
En valittanut, koska en ole sellainen luonteeltani (tai olen toki, mutta en julkisella paikalla). Sen sijaan äänestän lompakollani ja niinpä hyvästä pizzasta huolimatta taisi tämänpäiväinen keikka jäädä viimeiseksi käynniksi kyseisessä paikassa.
Töissä on alkanut mennä paremmin. Tänään ilmoitin verybigbossille (hänen sitä kysyttyään) pystyväni tekemään erään jutun elokuun loppuun mennessä. Se on hurja tavoite, mutta päätin, että jos nyt kerran saan työrauhan, niin näytänpä (perkele), että kyllä irtoaa tehojakin. Pitää nyt vain yrittää malttaa olla tekemättä asian hyväksi mitään tänään alkaneen lyhyen kesälomani aikana.
Uusimmat kommentit
42 viikkoa 1 päivä sitten
42 viikkoa 5 päivää sitten
43 viikkoa 6 päivää sitten
44 viikkoa 17 tuntia sitten
44 viikkoa 2 päivää sitten
45 viikkoa 1 päivä sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten