Komisario Gordionin solmio

"Kuukauden peli" pitkästä aikaa. Syksyllä emme ennättäneet pelata lainkaan. Nyt sitten kokeilimme konetiskiaineen kylkiäisenä saatua Chinatown-peliä, joka ei itse asiassa ole lainkaan hullumpi ns. perhepeli. (Olisin samaa mieltä, vaikken olisikaan voittanut. (Pääsinpä sanomaan)). Pelissä on tuurilla melkoinen osuus, mutta ei niin suuri, etteikö omaan tulokseensa voisi lainkaan vaikuttaa. Kaupankäynti ja niihin liittyvät neuvottelut vievät eniten aikaa, mutta ovat toisaalta mielenkiintoisia vaiheita. Peli olisi varmaankin hauskinta viidellä pelaajalla (maksimi), mutta sujui kolmestaankin varsin hyvin.
 
Aiemmin päivällä olin saanut halkosavottani valmiiksi. (Jo oli aikakin). Pihatöissä oli itse asiassa varsin mukavaa, kun pakkanenkin oli lauhtunut hiukan, mutta ei vesikeliksi asti.
 
Illansuussa kävin auttamassa Kuopiosta takaisin Turun seudulle muuttanutta "kerhokaveriani". Se sujui nopeasti, kun purettavana oli vain yksi pakettiautolliinen hyvin pakattuja tavaroita ja operaatioksi riitti se, että tavarat vain nostettiin lähes suoraan autosta eteiseen. Ei mitään hankalia portaita eikä edes raskaita pesukoneita tai muuta sellaista. Itse asiassa päivän raskain osuus oli se, että ennen varsinaista muuttokuorman purkua kävin omin käsin työntämässä takaisin tielle henkilöauton, jonka eräs muuttomiehistä (kutsuttakoon häntä tässä salanimellä "Simo") oli onnistunut ajamaan ojaan kallelleen niin, että toinen takapyörä oli puolisen metriä maanpinnan yläpuolella. "Simo" oli sitä mieltä, ettei ojasta päästä ilman hinausta, mutta koska hinausköyttä ei ollut saatavilla eikä "Simon" autossa edes paikkaa, johon sen olisi voinut kunnolla kiinnittää, päätin yrittää "Herkuleen urotyötä" ja kehotin "Simoa" menemään autoon ja yrittämään saada autoa tielle peruuttamalla. Eihän siitä mitään tullut, joten minäpä otin lujan otteen keulasta ja työnsin. Ei aikaakaan kuin "Simon" auto oli taas tiellä ja pääsimme alkamaan varsinaisen urakkamme. "On se kova".