Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Lainalakanat

Gordias — To 06.05.2010 klo 22.21

Kävimme (koko perhe sekä porukkaa teatterilta) Salossa katsomassa farssia Lainalakanat. Tai "katsomassa". Älytön idea järjestää teatteriesitys ravintolasaliin ruokapöytien sekaan niin, että lava on kymmenien metrien päässä takimmaisista katsojista. Minä olin "onnekas" ja olin saanut paikan salin puolesta välistä. (Jostain syystä seurueemme ei saanut paikkoja edestä, vaikka meillä oli kuulemma ensimmäinen varaus illan esitykseen. Ehkäpä eteemme saatiin "parempia asiakkaita").
 
Ennen esitystä neuvottiin selin lavalle olevia katsojia kääntämään tuolinsa, jotta esityksen alettua tuolien kääntely ei enää häiritsisi muita. Ikävä kyllä samaa varoitusta ei annettu väliajan päätteeksi (eikä väliajan päättymisestä muutenkaan mitenkään varoitettu), joten toisen näytöksen alettua monet nousivat seisomaan ja käänsivät tuolinsa melkoisen äänekkäästi. Kiva. Tällaisissa paikoissa ei pitäisi järjestää teatteriesityksiä. Vaikka sama se minulle on. Esittäkööt. Minä voin joka tapauksessa omasta puolestani vakuuttaa, että Salon teatteriravintola Asemaan en enää koskaan lähde katsomaan mitään. Siksi, että siellä ei näe.
 
 
Itse esityksestä en halua sanoa mitään. Se kuulosti ihan tavalliselta farssilta ja oli oikein hyvin näyteltykin ainakin niiltä osin kuin onnistuin näkemään huonoilla rillipääsilmilläni. Ihmisillä tuntui olevan hauskaa ja on minunkin myönnettävä, että nauroin monessa kohdin. Kuitenkin uskon, että oikeassa teatterissa olisin nauttinut näytelmästä huomattavasti enemmän.
 

‹ Tarjous, josta voi kieltäytyä ylös Toinen tarjous, josta voi kieltäytyä ›
  • Näytelmä
  • Vuodatukset
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 12 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute