Liseyn tarina
Liseyn tarina on rakkauskertomus, joka alkaa kun toinen päähenkilöistä on jo kuollut ja kuopattu.
Lisey ja kauhukirjailija Scott Landon ehtivät olla naimisissa 25 vuotta. Julkisuudessa Lisey oli miltei näkymätön hahmo, mutta kulissien takana hän oli mielenterveytensä kanssa kamppailevan miehensä tärkein tukija. Landonien suhde oli hyvin läheinen mutta myös vaikea, välillä jopa pelottava. Scott oli lapsuutensa kokemusten kiduttama mies.
Jo ennen avioitumistaaan Lisey sai selville, että Scott kävi paikassa nimeltä Lumokuu. Päivisin Lumokuu tarjosi lepoa ja lohtua mielelle, mutta öisin se muuttui kauhujen maailmaksi. Lumokuusta tuli osa heidän suhdettaan, paikka, josta he löysivät sanoja tunteilleen ja kokemuksilleen.
Nyt Scottin kuolemasta on kulunut kaksi vuotta. Lisey alkaa vihdoin tutkia miehensä papereita ja saa peräänsä julkaisemattomista kirjoituksista kiinnostuneet tutkijat sekä psykopaattisen fanin. Selvitäkseen hengissä Liseyn on käytävä vielä kerran Lumokuussa ja kohdattava niin miehensä kuin omatkin demoninsa.Liseyn tarina kertoo rakkauden salaisesta kielestä, luovuuden lähteistä, hulluuden houkutuksista ja rinnakkaisista todellisuuksista. Monien kriitikoiden ja lukijoiden mielestä King on elämänsä vedossa.
Kingkö elämänsä vedossa? Jaa-a. Varmaan siinä auto-onnettomuuden jälkeisessä tilassa eli vetolaitteessa jäykkänä sairaalassa. Ei vaan. Ei saa olla häijy. Ihan luettava tämä oli, mutta ei kyllä likikään Kingin parhaimmistoa. Parani vasta ihan lopussa sen jälkeen kun takakannessa mainitusta psykopaatista oli jo päästy eroon. (Ei tämä ole "spoileri"; uskoiko kukaan hetkeäkään, että psykopaatista mahdollisesti ei olisi päästy?)