Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Lootuskukan jalokivi

Gordias — To 08.07.2010 klo 22.30

Sain hetki sitten valmiiksi melkein 20 vuoden urakan. Päätin nimittäin joskus muinoin alkaa kerätä Nuorten toivekirjasto -sarjan kirjoja, joita lapsuudessani ja nuoruudessani lainasin kirjastoautosta ja ahmin toinen toisensa perään. Rajasin keräilyn kohteet kuitenkin sarjan 200 ensimmäiseen osaan, koska niiden jälkeen kirjojen ulkoasu muuttui, eivätkä uudella ulkoasulla varustetut kirjat herättäneet minussa samanlaisia nostalgisia muistoja kuin nuo 200 ensimmäistä.
 
Pitkän aikaa (eli ehkä nelisen vuotta) Ilona Meretojan kirja Lootuskukan jalokivi oli ainoa minulta puuttuva sarjan osa. Alkuviikosta bongasin sen nettihuutokaupasta ja kuten arvannette, hetki sitten vahvistui, että tein voittaneen tarjouksen. (Kuusi euroa; ihan kohtuuhinta). Kirjaa en tietenkään ole vielä hyppysiini saanut, mutta olettaisin saavani sen ensi viikolla jahka myyjä ilmoittaa minulle tilinumeronsa maksamista varten ja postittaa kirjan sitten minulle.
 
Tjaah, mitäs kirjoja sitä sitten alkaisi kerätä?

‹ Joukkotuhoasevertailu ylös Nauvoa-antavia ›
  • Kirjat
  • Nostalgia
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 18 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute