Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Massatapahtumia

Gordias — La 04.09.2010 klo 18.07

Vietin päivän edustamassa perhettäni sukukokouksessa. Vaimo ja vauva jäivät kotiin, sillä suositusten mukaan vastasyntyneitä ei pitäisi pariin viikkoon altistaa suurille ihmislaumoille. Kokouspaikkana oli minulle entuudestaan tuntematon Nautelan kartano, joka kyllä on varsin hyvä ja viihtyisä paikka monenlaisiin juhliin (ainakin voin kuvitella sen olevan). Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Voin suositella lämpimästi.
 
Muunlaistakin edustusta olisi ollut tarjolla. Kaarinan markkinat olivat nimittäin tänään ja teatteri oli varannut sieltä paikan. Onneksi teatterin väki on niin rutinoitunutta, että esittely onnistui hyvin (ja jopa paremminkin) ilman minuakin, jonka oli "pieni pakko" valita markkinoiden sijaan sukukokous.
 
Kirjoitusvirheitä sattuu kaikille, eikä niillä ehkä pitäisi hekumoida, mutta tämä oheinen (klikkaa kuvaa) on niin hauska kaikkine siitä mieleentulevine asioineen, että onhan se esiin nostettava. (Huomaa, etten ole rengastanut leikkeen muita virheitä ollenkaan).

‹ Koodi ylös Sunnuntain saavutuksia ›
  • Ruoka
  • Suku
  • Virheet
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 17 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute