Komisario Gordionin solmio

Mainitsin jo viime viikolla, että liityin Pieneen esikoiskirjakerhoon. Kerho on niin tuore tapaus, että vasta yksi kirja on lähetetty jäsenille. Sain perjantaina jälkitoimituksena (koska liityin vasta viime viikolla) oman kappaleeni Antti Leikaksen kirjasta Melominen. Olen sen nyt lukenut. Oikein mukava kokemushan se oli. Minulla ei sentään ole kirjan päähenkilöllä olevaa elämäntilannetta, mutta samastuin häneen silti. Hänen sinne tänne harhailevissa ajatuksissaan on jotain kiehtovaa. Kun kirja lisäksi on kirjoitettu sujuvasti (tai enhän minä sitä tiedä, mutta tarkoitan, että teksti on sujuvaa) ja on täynnä huvittavia kielikuvia ja (ennen kaikkea) obskuureja popkulttuurireferenssejä (joiden hoksaamatta jääminen ei lainkaan pienennä lukukokemusta), niin mitä muuta voi vaatia?
 
Hyvä kirja, vaikka tuskinpa sitä silti tulee luettua enää toista kertaa. Kirja on myös esteettisesti kaunis. Se näyttää hyvältä kirjahyllyssä ja on omiaan luomaan omalta osaltaan kulttuurikodin ilmapiiriä. Kannatti tilata.