Komisario Gordionin solmio

Viimeinen esitys Lemmenhotelli Mimosan hipiä -näytelmästä oli tänään. Ennätysyleisö. Varsin hyvin meni ja jäi ihan positiivinen fiilis. Kyllä tässä kannatti olla mukana. Työryhmä oli todella mukava ja kieltämättä hiukan haikealta tuntui kun tajusi, että tämä oli nyt tässä. We'll meet again, don't know when, don't know where, but I know we'll meet again some sunny day. Kiitos kaikille. Olette mahtavia.
 
Viimeisen esityksen "jäyniä" oli muutamia. Lähinnä kaikenlaista pientä ja huomaamatonta poislukien aivan valtava nallekarhu, joka tuli näyttämön takaa hiukan ennen ensimmäisen näytöksen loppua ja itkeä pillitti (äänettömästi). Se kulki lavan poikki ja laskeutui yleisön sekaan ja häipyi sitten salin ovesta ulos. Monia nauratti. Osalta petti pokka (minulta ei). Yleisön mielipiteestä en tiedä. Oma mielipiteeni on se, että jonkinlaisen hyvän maun rajan ylitse mentiin. En tiedä, kuka oli nallepuvun sisällä. Kukaan näyttelijöistä se ei ollut, koska kaikki olivat lavalla. Toivottavasti en saakaan koskaan tietää, koska saattaisin sanoa pari valikoitua sanaa, joista tulisi kaikille vain pahaa mieltä.
 
Kotimatkalla päätäni alkoi särkeä. Migreeniä minulla ei ole koskaan ollut (jollei lasketa paria silmämigreenikohtausta, jotka ovat säryttömiä), joten kenties stressin purkautuminen manifestoitui päänsärkynä. Burana auttoi melko nopeasti, joten ei tässä mitään.
 
Illan päätteeksi virittelin tyttäreni hoitamalle nettisivustolle spämmintorjuntaohjelmiston. Spämmääjät olivat löytäneet hänen lomakkeensa ja alkaneet pommittaa. Runsaan vuoden sivusto ehti olla täysin rauhassa spämmääjiltä. No, ehkä nyt taas.