Nauvoa-antavia
Gordias — Pe 09.07.2010 klo 22.59
Kävimme viime sunnuntaina The Infernal Comedy -esityksen jälkeen Nauvossa syömässä. Aikaisempien kesien hyvien kokemusten pohjalta menimme L'Escale -nimiseen ravintolaan, joka sijaitsee aivan rannassa Nauvon satamassa. Mitenkään kovin ruuhkainen paikka ei ollut. Istuuduimme ulos terassille. Tarjoilijoita kulki pöydästä toiseen tuoden ja vieden astioita yms. Katsekontaktia tarjoilijoihin ei kuitenkaan saanut eikä heistä yksikään näyttänyt olevan välittömissä aikeissa tulla kysymään, mitä kenties tahtoisimme. Olin poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja kun ilmakin oli lämmin eikä ylenpalttinen nälkäkään rieponut, jaksoin istua odottamassa peräti neljännestunnin.
Siinä odotellessamme kuulin (ihan vain epähuomiossa) viereisessä pöydässä olevaan seurueeseen kuuluneen miehen kinastelevan tarjoilijan kanssa. Kävi ilmi, että miehen ystäviä oli tullut satamaan kaukaisesta Merikarviasta asti isolla ns. ökyveneellä. Jostain syystä näille veneilijöille ei sopinut syödä ravintolassa rahvaan seassa vaan he olisivat tahtoneet, että ravintolan henkilökunta kantaa heille juomaa ja ruokaa veneen kannelle, jolla olevan pöydän ääressä he sitten olisivat syöneet ravintolan ruokia "köyhien katsellessa". Tämä ei (tietenkään) sopinut ravintolan henkilökunnalle, joka siis kieltäytyi tarjoilemasta aidan ylitse veneeseen. Lupasivat kyllä pakata ruoat mukaan otettaviksi, mutta tämä tällainen ei (tietenkään) sopinut veneilijöille eikä etenkään ravintolassa jo ennestään olleen seurueen miehelle, joka ensiksi taputteli "tarjoilijatyttöä" sanoen, että "kyllähän me tällainen pikkujuttu saadaan järjestymään, eikös vain saadakin?" Sitten, kun "pikkujuttu" ei järjestynytkään tarjoilijan toistaessa, ettei heillä ole lupaa tarjoilla ravintolan ulkopuolelle, mies alkoi kovaan ääneen vaatia paikan omistajan puhelinnumeroa "Annas nyt minulle se Mikaelin puhelinnumero, niin minä hoidan tämän asian kuntoon!"
Tässä vaiheessa minulla alkoi niin sanotusti keittää kahdesta syystä. Ensinnäkään kännisten ääliöiden uhoilua ei ole mukava kuunnella, ja kun lisäksi alkoi yhä vahvemmin näyttää myös siltä, että me olimme ravintolan henkilökunnan kannalta liian vähäpätöisiä asiakkaita, jotta meitä olisi viitsitty tulla palvelemaan 15 minuuttia odotettuamme, nousimme pöydästä, kävelimme tien ylitse Strandbo Cafén terassille, istuimme alas ja saimme ruokalistan eteemme alle puoli minuuttia ravintolaan tulomme jälkeen. Ruokakin tuli kohtuunopeasti ja oli lisäksi erinomaisen hyvää.
Siinä syödessämme huomasimme, että myös em. mies oli lähtenyt naisystävänsä kanssa ulos L'Escalesta ja käveli nyt tiellä puhuen puhelimeen. Hän tuli niin lähelle (itse asiassa takanani olleeseen pöytään), että kuulin kuinka hän reklamoi saamaansa kohtelua "Mikaelille". Hän kertoi käyvänsä Mikaelin ravintolassa usein, koska pitää siitä ja on aina saanut hyvää palvelua paitsi tänään. Tänään hän oli kuitenkin ollut ravintolassa syömässä ja juomassa jo iltapäivästä asti ja kalliita viinejäkin oli tilattu useampi pullollinen. Ja nyt sitten, kun hänen ystävänsä sattui tulemaan veneellä ravintolan viereen, heille ei suostuttu tarjoilemaan aidan ylitse veneen kannelle. "Siinä käy helposti niin, että tällaiset miljonäärit eivät enää tule asiakkaiksi ollenkaan", mies selitti puhelimeen.
Loppuosaa keskustelusta en kuullut, sillä mies lähti terassilta pois ja jatkoi puhelua kävellen kuulomatkan ulottumattomiin. En siis tiedä, mitä "Mikael" vastasi. Voin vain toivoa, että hän ei ripittänyt tarjoilijaparkaa, joka joutui sietämään moisen öykkärin hiplailuja ja uhoamista, vaikka teki (käsittääkseni) ihan oikein.
Mies tuli takaisin terassille eikä puhunut enää asiasta. Terassille tuli myös kuuluisa tamperelainen näyttelijä vaimonsa (näyttelijä myöskin) kanssa. Öykkärimies tunnisti heidät ja sanoi jotain, josta en saanut selvää. Tämä julkkis vastasi, että he juovat vain yhdet oluet ja jatkavat matkaa. Mies ymmärsi jättää heidät rauhaan. Edes jotain.
Uusimmat kommentit
42 viikkoa 1 päivä sitten
42 viikkoa 5 päivää sitten
43 viikkoa 6 päivää sitten
44 viikkoa 16 tuntia sitten
44 viikkoa 2 päivää sitten
45 viikkoa 1 päivä sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
48 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten
49 viikkoa 2 päivää sitten