Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Olavi Virta -kesäjuhlat

Gordias — La 08.08.2009 klo 22.59

Veljeni järjestää kerran vuodessa Olavi Virta -kesäjuhlat Olavi Virran puistokadun varrella sijaitsevan residenssinsä pihalle pystyttämänsä sinisen huvimajan läheisyyteen rakentamallaan tanssilavalla. Juhlia on järjestetty jo pitkälti toistakymmentä vuotta ja arvostettuja kutsuvieraita (joihin isännän veljenä erinomaisen suureksi onnekseni kuulun) on käynyt lukuisia. Edesmennyt Jyrki Hämäläinen oli eräs vakiovieras, joka ikuisti Olavi Virrasta kertovaan kirjaansa kokonaisen luvun Olan faneista ja kertoi siinä mm. veljestäni oikein kuvien kera.
 
En nyt tässä ala toistaa Hämäläisen monia ikimuistoisia juttuja, vaikka niitä varastossa olisikin. Kunhan nyt tyydyn mainitsemaan, että juhlissa on joka vuosi ollut todella mukavaa ja ruoat ja juomat ylenpalttisia. Veljeni vaimo on ollut järjestelyissä suurena apuna ja on jopa merkittävän avuliaasti pysytellyt selvin päin voidakseen kuskata juhlavieraat "ihmisten ilmoille" yöllä juhlien jälkeen. En tiedä, olenko muistanut häntä tarpeeksi kiittää monista turvallisista kotiinpääsyistä.
 
Tänä vuonna minä en voinut osallistua kovin täysipainoisesti juhlille, sillä minulla oli syksyn musikaalin harjoitus ja niinpä pysyttelin selvin päin ja kävin vain syömässä ja juttelemassa mukavia vakiovieraiden kanssa. Jätin esimerkiksi kakkukahvit juomatta ja porhalsin moottoripyörälläni harjoituksiin, joiden alkamisaikaa oli siirretty tunnilla aikaisemmaksi. Olin harjoituspaikalla kolme minuuttia ennen määrättyä aikaa. Minua (ja tytärtäni) ennen paikalla oli yksi näyttelijä. Ennen määräaikaa paikalle ehtivät kaikki muut paitsi ohjaaja, naispääosan esittäjä ja yksi muu, jonka tiedettiin tulevan vasta kun hänen työpäivänsä päättyy.
 
Minun ei ehkä pitäisi näin julkisesti tuoda esille närkästystäni, koska riskinä on se, että työryhmän henki laskee, mutta koska tiedän, etten ole ainoa, jota suoraan sanottuna vituttaa se, ettei toisia ihmisiä ja heidän työtään kunnioiteta olemalla myöhästymättä, niin kirjaan tämän nyt tähän. (Sanoinhan taannoin, etten kirjoita yleisölle vaan kirjaan omia fiiliksiäni myöhempää muistelua varten). Oli erittäin lähellä, etten marssinut ulos koko projektista. En kuitenkaaan niin tehnyt, mutta olen nyt tässä muutaman viinilasillisen rohkaisemana miettinyt, että kovin kauan en enää jaksa suvaita alituista myöhästelyä. Etenkään jos ensimmäinen asia, jonka myöhästyjät paikalle tultuaan tekevät, on tupakaksi paneminen. Ei saatana, etten pahemmin sano. Ole siinä sitten lupsakka ja vedä rooliasi, kun koko ajan ottaa niin vietävästi pannuun. Jo nyt tuntuu, että tulen tekemään kaikkein huonoimman roolisuoritukseni ikinä. Se ei ole hyvä juttu, mutta minkäs teet. Minä olen vain harrastaja. Minuun vaikuttaa se, mitä oikeasti tunnen, enkä osaa näytellä iloista, jos minua pännii.
 
Sen verran sisuunnuin, että jyrähdin aiheesta ja paheksuin myöhästymisiä ja totesin, että "jos tämä olisi edes ollut ensimmäinen kerta niin voisi helpommin antaa anteeksi". Itse harjoitus meni osaltani huonosti. En osannut repliikkejäni ja lauloin nuotin vierestä enkä muistanut edes kaikkia sanoja. Pitäisi treenata kotona enemmän. Mutta miksi vaivautua, jos edes ohjaaja ei moista aktiivisuutta kunnioita olemalla myöhästymättä?

‹ Astronautin sauna ylös Lisää romua ›
  • Tapahtumat
  • Teatteri
  • Vuodatukset
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 18 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute