Komisario Gordionin solmio

Pitäisi ryhdistäytyä soittoharrastuksen kanssa. Eilen tunnilla nyt sentään soittoläksy meni liki kohtuullisesti, vaikken juurikaan ollut harjoitellut. Enhän minä tarkoituksella ole laiska, mutta kun aikaa nyt tuntuu vain tuhlaantuvan kaikkeen muuhun.
 
Kun olin lapsi/nuori, minut pakotettiin harmonikka- ja pianotunneille. Silloin minulla ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa soittamista kohtaan, mutta nössö kun olin, en noussut kapinaan. Olihan se tietysti noloa, kun harmonikansoitonopettaja kirjoitti nuottivihon reunaan "Harjoittele! ÄLÄ laiskottele!", mutta en minä moisesta mitenkään erityisesti ryhdistäytynyt. Opinhan minä toki jotakin, mutten ollut/ole mitenkään erityisen lahjakas. Aikani tahkottuani lakkasin käymästä tunneilla. Vanhempani varmaankin huomasivat, ettei minusta tule soittajaa eivätkä enää vaatineet minua menemään tunneille.
 
Toissakesänä Kaustisen kansanmusiikkifestareilla koin jonkinlaisen "herätyksen" ja jostain syystä, jota en vieläkään oikein ymmärrä, sain päähäni alkaa opiskella klarinetin soittamista. Aluksi puhuin siitä ihan vitsinä, mutta kun sitten netin kautta löysin "edullisen" käytetyn klarinetin, kävin Helsingissä asti ostamassa sen. Jos en olisi sattumalta hankkinut jo puoli vuotta aiemmin lippuja Suzanne Vega -konserttiin, ei minulla olisi ollut sinä viikonloppuna asiaa pääkaupunkiseudulle ja "pilli" olisi kenties jäänyt ostamatta.
 
Hidasta on oppiminen ollut, mutta nykyisin saan jo aikaan sellaisia siedettäviä ääniä, joihin ei tekniikka aluksi meinannut millään riittää. Ansatsi, palleahengitys ja sorminäppäryys ovat juuri niin vaikeita kuin voi kuvitellakin. Pikkuhiljaa kuitenkin mennään. Mitään kunnianhimoa tai tarvetta päästä soittamaan yleisön eteen minulla ei onneksi ole. Minulle riittää varsin hyvin omaksi ilokseni soittaminen. Jos siis olisi sitä aikaa soittaa edes itselleni.