Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Rasputin - pyhä paise

Gordias — Ti 30.11.2010 klo 23.32

Raision teatterin Rasputin - pyhä paise jätti hiukan ristiriitaisen olon. Se oli kyllä taitavasti tehty (musiikki ja muut äänet, videoprojisoinnit, roolityöt [hyvä Mitja!], yleinen tunnelma), mutta en loppujen lopuksi käsittänyt, mitä näytelmällä haluttiin sanoa. Toisaalta kerrottiin Rasputinin vaiheista yksi versio, mutta toisaalta ihan ilmeisesti julistettiin jotain sanomaakin. Rasputin tapettiin toisen näytöksen alussa, mutta hän palasi näyttämölle, ilmeisestikin muiden hahmojen houreissa tai mielikuvituksessa taikka sitten tarinallisestikin tuonpuoleisessa. En tajunnut.
 
Mutta ei se mitään. Ei aina tarvitsekaan tajuta. Viihdyin kyllä koko kaksituntisen, eikä minua ärsyttänyt kuin kaksi asiaa. Se, että käsiohjelmia ei ollut (minä kun kerään niitä) ja se, että eturivissä istuneen ääliön puhelin soi kaksi kertaa, vaikka ennen esityksen alkua ihan selkeästi pyydettiin pitämään puhelimet suljettuina.

‹ Luettavaa ylös Joulukuu 2010 ›
  • Näytelmä
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    1 vuosi 4 viikkoa sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    1 vuosi 5 viikkoa sitten
  • Satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Ultra bra
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Sanan painoindeksi
    1 vuosi 7 viikkoa sitten
  • Selittely
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ole luonani aina
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ensimmäinen annos?
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • Keeping It Real
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute