Reviiri
Gordias — La 20.03.2010 klo 23.12
Turun ylioppilasteatterin Reviiri oli varmasti omituisin ikinä näkemäni esitys. (Näytelmästä ei oikeastaan voi puhua, sillä ns. draaman kaari puuttui siitä kokonaan). Ohjaaja (tai joku hänen alaisensa) sanoo itse: "Erottuminen vanhasta on uuden ikäluokan keskeinen pyrkimys – yhtä keskeinen kuin vanhalle sukupolvelle on omien saavutusten turvaaminen ja säilyttäminen". Okei. Erottuminen vanhasta totisesti onnistui. En tiedä, onko se hyvä asia. Pidin näyttelijäsuorituksista ja joistakin yksittäisistä kohtauksista paikoitellen hyvinkin paljon, mutta kokonaisuus ei juurikaan heilauttanut eikä säväyttänyt. Ei edes shokeerannut, vaikka aivan varmasti sellaistakin efektiä tavoiteltiin. Päällimmäiseksi jäi kysymys "Mitä ihmettä tällä kaikella melskaamisella loppujen lopuksi haluttiin sanoa?"
Sitä paitsi minua ärsyttää suunnattomasti aina, kun teatterin lavalla tupakoidaan niin, että löyhkä kantautuu katsomoon asti. Sellaisessa tilanteessa esitys pudottaa kaikki nekin plussat, jotka se siihen mennessä on onnistunut keräämään. Sori vaan konservatiivisuuteni.
Tupaakka, teatteri ja "villit" safkat
pigpen (ei varmistettu) — Ma 22.03.2010 klo 09.25Mielestäni tupakoinnin järkevyyden kyseenalaistaminen ei liene ainakaan äärikonservatiivista.
Toivotan kuitenkin onnea, menestystä ja pitkää ikää kaikille tupakoitsijoille ja tupakoimattomille.
Teatterista sen verran, että jos joltakulta on toistaiseksi jäänyt näkemättä KOM-teatterin Kaikki isäni hotellit, niin sitten kipinkapin Helsinkiin.
Teatterin lisäksi vielä ravintola Kynsilaukkaan, ja se on siinä.