Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Sisäinen nostradamukseni tiesi taas.

Gordias — Ke 22.12.2010 klo 23.59

Vuosi sitten 22.12. kirjoitin näin:


Joskus muinoin löin vetoa, että minulla on kaikki joululahjat hankittuna lokakuun loppuun mennessä. Kun panoksena oli viskipullo, luonnollisesti voitin vedon. Sen koommin ei ole kukaan suostunut moista vetoa uusimaan (ei niin, että olisin edes yrittänyt). Ehkä hyvä niin, sillä nykyisin kyllä jotain (lue: suurin osa) jää aina viime tinkaan. Sitä voisi rennosti suunnitella lahjoja pitkin vuotta ja hommata ne heti, kun on saanut idean, mutta ei. Aina on pakko vain "yrittää muistaa sitten lähempänä joulua". Silti en muista, vaikka minulla kuitenkin on loppujen lopuksi vain se tietty pienehkö määrä ihmisiä, joiden luokse joulupukki ohjataan. Ei luulisi olevan näin vaikeaa. Paitsi että se on.

 
Ja vaikka nyt tiedänkin, kuinka rasittavaa on tehdä viime hetken hankintoja valtavassa ruuhkassa, jossa ei edes löydä kaikkea sitä, mitä haluaisi löytää, olen melkein varma, että ensi vuonna käy taas samalla lailla. Vai haluaisiko joku lyödä viskipullosta vetoa...?


No niin. Tänä vuonna kävi taas noin. Vietin melkein koko päivän shoppailemassa. Hoksasin sentään lähteä liikkeelle jo ennen puolta päivää, joten en joutunut aivan pahimpiin ruuhkiin, mutta ihmisiä oli liikkeellä siitä huolimatta aivan tarpeeksi.

  • Elämä
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    1 vuosi 4 viikkoa sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    1 vuosi 5 viikkoa sitten
  • Satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Ultra bra
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Sanan painoindeksi
    1 vuosi 7 viikkoa sitten
  • Selittely
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ole luonani aina
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ensimmäinen annos?
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • Keeping It Real
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute