Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Stalingrad

Gordias — La 26.06.2010 klo 22.12

Jalkapalloa katsellessani olen samalla katsonut vaivihkaa Googlesta asioita milloin minkäkin "sopivan" hakusanan televisiosta kuultuani tai sitten tehnyt ihan muuten vain tajunnanvirrasta mieleeni tulleita hakuja. Kun huomasin, että Saksa ja Englanti pelaavat keskenään huomenna, muistin nähneeni kauan sitten dokumentin vuoden 1966 MM-finaalista, jonka Englanti voitti jatkoajan jälkeen tehtyään parikin kiistanalaista maalia. Muistin kuinka Englannin kolmannen maalin syntymisestä (tai syntymättömyydestä) näytettiin oikein kaaviokuvia ja tietokoneanimaatioita.
 
Kerran (1996) eräs brittiystäväni kävi luonani kylässä ja keskusteluissamme käsiteltiin myös jalkapalloa. Siihen aikaan (jos vieläkään) Englannin jalkapallojoukkue ei kovin suuressa suosiossa maailmanlaajuisesti ollut, mitä seikkaa ystäväni ihmetteli suuresti. Muistin silloin näkemäni dokumentin ja asiantuntijan elkein sanoin, että luultavasti asianhaara johtuu 1966 pelatun finaalin kolmannesta maalista. Tätä ei ystäväni pysähtynyt ihmettelemään vaan tiesi välittömästi, mistä puhun. Hän vain sanoi, että "Hyvänen aika sentään, siitähän on 30 vuotta! Emmekö me saa sitä koskaan anteeksi?"
 
Nämä muistettuani googletin äsken hiukan ja löysinkin luettavakseni varsin mielenkiintoisia wipipedia-juttuja ensiksi loppuottelusta itsestään ja sitten neuvostoliittolaisesta linjamiehestä, joka ratkaisi sen, että epäselvä tilanne ratkaistiin Englannin hyväksi. Minua hiukan huvitti luettuani, että kyseinen avustava erotuomari tarinan mukaan vastasi "Stalingrad", kun häneltä hänen kuolinvuoteellaan kysyttiin, miten hän niin varmasti pystyi sanomaan, että pallo ylitti maalilinjan.

‹ Hiljaiseloa ylös Arizona-sarja, osa 1 ›
  • Kulttuuri
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 11 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute