Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Sunnuntaikiertue

Gordias — Su 20.09.2009 klo 20.22

Flunssan vuoksi "kauhulla" odottamani sunnuntai on kääntymässä iltayöhön. Sain jännityskomedian harjoituksissa ääneni sen verran auki, että selviydyin illan musikaaliesityksestä pahemmin yskimättä. Ääneni kyllä jokainen kuuli "tautiseksi", mutta mitäs pienistä. Fiilis oli hyvä ja hyvin meni esityskin.
 
Meitä hiukan pelotti se, että toinen muusikoista oli sairastumisen vuoksi poissa, mutta toisaalta ehkä juuri se innosti kaikkia vetämään täysillä. Meni siinä määrin "ilon kautta", että yleisökin sen huomasi ja eli alusta asti ja koko ajan mukana. Ohjaaja vaikutti tyytyväiseltä, mikä on kivaa aina, mutta eipä hänellä olekaan tapana antaa mitään tyrmäyksiä fiiliksen latistamiseksi, joten hänen kehuihinsa pitää aina suhtautua sillä lailla, miten sen nyt sanoisi, lievä hymynkare suupielessä. Mutta kun myös täysin tuntemattomat ihmiset tulivat esityksen jälkeen kiittämään, sitä voi jo itse kukin alkaa uskoa, että onnistuimme hienosti.
 
Vaimo ja anoppi olivat käyneet sienestämässä "kiertueella" ollessani siinä salaisessa torvisienipaikassa, josta minä en tiedä mitään. Valtava saalis oli tullut. Tulossa hyvä viikko gastronomisessa mielessä.
 
 

‹ Hiljaiseloa ylös Luona Sipoon kirkon ›
  • Luonto
  • Teatteri
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 17 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute