Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Talkoohenkeä

Gordias — La 17.07.2010 klo 23.11

Viimeinenkin esitys (joka siis oli eilen) meni kelvollisesti. Ns. viimeisen esityksen jäynät pysyivät kohtuullisissa rajoissa. Minä vedin oman osani samoin kuin ennenkin, enkä siis edes yrittänyt keksiä mitään "omaa hauskaa".
 
Joillakuilla (sormella osoittelematta) tosin tuntuu olevan sellainen käsitys, että kun on viimeinen esitys, niin "saa" tehdä suurin piirtein mitä tahansa. Sellainen käsitys on sanonkomämistä. Eräskin muutti käsikirjoitukseen kirjoitettua repliikkiänsä ja sanoi "sopii mainiosti, koska on viimeinen esitys". Hah, hah. Todella omaperäistä ja hauskaa. Not. (Alkuperäinen eli oikea repliikki olisi sen sijaan ollut hauska). Sadattelin itsekseni moisen kuultuani, mutten sanonut mitään ääneen. (On helpompi rutista blogissa). Ajattelin, ettei asia varsinaisesti kuulu minulle ja sitä paitsi pikkusieluisena niuhona olisivat minua pitäneet (ehkä aiheestakin), jos olisin alkanut avautua. Minusta nyt kuitenkin pitäisi sen verran kunnioittaa maksavaa yleisöä, ettei mentäisi muuttamaan mitään sovittua eikä etenkään tekstiä. Farssissa erityisesti on tärkeää, että siinä olevat henkilöt käyttäytyvät uskottavasti kuvaamansa maailman puitteissa. Metatason kommentit "viimeisestä esityksestä" syövät pohjan näytelmän sisäiseltä loogisuudelta.
 
Esityksen jälkeen oltiin sitten kovinkin yhtä pataa ja miksei olisi oltu, sillä iso urakkahan sitä tuli tehtyä ja porukka oli aivan mahtavaa. Hieno yhteishenki mainittiin useammassakin puheenvuorossa ja ihan syystä.
 
Olisin vain suonut, että sitä yhteishenkeä olisi riittänyt vielä tällekin päivälle, kun esityspaikalla järjestettiin purkamistalkoot. Vain kourallinen ihmisiä ilmestyi talkootöihin ja niinpä parin tunnin hommaan kului pieneltä porukalta yli viisi tuntia eikä edes tullut valmista. Olisi varmaan pitänyt itsekin vetää niin hirveät kaatokännit, etten olisi aamulla päässyt ylös sängystä tai pystynyt raahautumaan talkoisiin...

‹ Kerran viel ylös Saranat ja sardiinit ›
  • Teatteri
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida

Amatöörien puuhastelua

Jussismia (ei varmistettu) — Su 25.07.2010 klo 12.54

Niinpä. Minustakin viimeisen esityksen vesittäminen omilla "vitseillä" on lapsellista, aivan kuten omien, muka hauskojen, lisäysten tekeminen yleisön kosiskelemiseksi. On ikävää yleisön ja vastanäyttelijöiden aliarvioimista, jos pitää itseään niin erinomaisena, että voi muutta tekstiä yllättäen. Useimmiten siinä menetetään vitsi ja muutetaan koko kohtauksen ajatus.

Jotenkin tuollaisen viimeisen esityksen kikkailun ymmärtäsi, jos esityksiä samasta näytelmästä olisi takana pari sataa, mutta harrastajateatterin tai kesäteatterin esitysmäärillä moinen ei minulta ymmärrystä saa.

  • vastaa

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Drupal Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Tai toiveikkaampi
    10 tuntia 53 min sitten
  • Olet sitkeämpi kuin minä -
    1 päivä 1 tunti sitten
  • Kiitos vihjeestä!
    1 päivä 14 tuntia sitten
  • Dekkarinetistä
    1 päivä 15 tuntia sitten
  • Kiitos
    1 viikko 2 päivää sitten
  • Ööh?
    1 viikko 2 päivää sitten
  • hep
    1 viikko 3 päivää sitten
  • Ai et vai? Vaihda? Palaa
    1 viikko 3 päivää sitten
  • Kiitokset
    1 viikko 3 päivää sitten
  • Onnittelut
    1 viikko 3 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute