Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Transylvaniasta Brelgiaan

Gordias — Su 23.05.2010 klo 22.52

Rento sunnuntai. Käänsimme maata, jotta vaimo pääsee istuttamaan "Maurin makeita" vadelmia. Palkinnoksi (tai muuten vain) vaimo vei minut syömään Kultaiseen hirveen. Hyvää oli taas kerran. Söin Metsästäjän leike -nimisen perinneruoan ja vaimo puolestaan paistettuja silakoita.
 
Myöhemmin päivällä sain hartaasti odottamani puhelinsoiton ja kuulin saaneeni roolin ensi syksyn näytelmästä. En ollut kertonut ohjaajalle, mistä roolista itsekseni salaa haaveilin, koska en halunnut tyrkyttäytyä. (Tyrkyttäytyminen on rumaa). Niinpä iloni olikin kaksinkertainen, kun kuulin saaneeni juurikin sen roolin, jota toivoin. Pitänee imeä vaikutteita elokuvista, joissa samaa hahmoa ovat esittäneet mm. Peter Cushing, Laurence Olivier, Christopher Plummer, Hugh Jackman ja Anthony Hopkins. Ei mitään paineita...
 
Illansuussa kävin sitten vielä harjoittelemassa syksyn toista produktiota. Hyvä tulee siitäkin. Olemme innoissamme.

‹ Terävä keksintö ylös Titi-nalle ›
  • Puutarha
  • Ravintolat
  • Teatteri
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida

Onneksi olkoon vain

Tero (ei varmistettu) — Ma 24.05.2010 klo 09.12

Onneksi olkoon vain Aabrahamille!

Teatteria tuntematonta hiukan kummastuttaa, että meneekö roolitus tosiaan parhaiten niin, ettei näyttelijöiltä kysytä. Luulisi, että motivaatiota olisi enemmän, jos useampi ihminen saisi toiveroolin. Ilmeisesti sitten ei? Vai haluaisivatko yleensä kaikki yhtä tai kahta roolia, ja tulisi ongelmia kun joidenkin toiveet "otettiin huomioon" ja toisten ei?

  • vastaa

Roolituksesta

Gordias — Ma 24.05.2010 klo 09.38

Kiitos onnitteluista.
 
Ei ole yleispätevää sääntöä. Joskus kysytään, joskus ei. Yleensä ei, koska pääsääntöisesti ohjaaja pyrkii tutustumaan mukaan pyrkiviin ihmisiin erilaisin "leikein" ja testein ja sitä kautta katsomaan, kuka sopisi mihinkin rooliin. Lisäksi oletan, että jos harrastajateattereissa näyttelijäkokelailta kysyttäisiin, niin melkein kaikki tahtoisivat päärooleja. Niitä on harvassa näytelmässä kaikille. Lähes aina (onneksi) on silti ihmisiä, jotka tahtovat vain olla mukana ja mieluusti jossain pienessä tehtävässä. Monesti jokin pienempi rooli saattaa itse asiassa olla herkullisempi kuin päärooli.
 
Roolitus on itse asiassa melkoista "kauppamatkustajan ongelmaa". Pitäisi saada kamat (näyttelijät) kassiin (roolitukseen) niin, että ne sopivat sinne mahdollisimman hyvin. Jos vaikka jokin näyttelijä sopisi erinomaisesti johonkin tiettyyn rooliin, mutta sen valinnan seurauksena johonkin muuhun rooliin ei tarjokkaista sitten syystä tai toisesta enää löytyisikään ketään, pitää ohjaajan miettiä, pitäisikö kyseinen näyttelijä kuitenkin sijoittaa toisin, jos sillä lailla tulisi parempi/uskottavampi kokonaisuus.
 
Aina ei vaihtoehtoja ole. Taannoin eräässä produktiossa oli tärkeää, että eräässä roolissa on lihava näyttelijä. (Ns. tukeva miesnäyttelijä eli "supporting actor"). Silloin minä sain roolin, koska muita kriteeriin sopivia tarjokkaita ei ollut. Joskus se menee näin.

  • vastaa
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 19 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute