Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Tristan da Cunha

Gordias — Ke 02.09.2009 klo 20.24

Turun sanomien Treffi-liitteessä kerrottiin tänään, että kaupunginteatteriin on tulossa Tristan da Cunhan tarinaan perustuva näytelmä. Kai se on mentävä katsomaan, sillä olen pienestä pojasta lähtien haaveillut joskus pääseväni käymään Tristan da Cunhalla. Isäni minuun moisen haaveen "tartutti". Hän kulki lähes koko töissäoloaikansa ympäri maailmaa meriä seilaten ja kävi melkein jokaisessa mahdollisessa paikassa. Tristan da Cunhalle hän useasti sanoi vielä haluavansa päästä, mutta ei siellä kuitenkaan koskaan käynyt eikä taida käydäkään, sillä hän täytti eilen 78 vuotta eikä enää oikein ole sellaisessa kunnossa, että "Cunhan-reissu" luonnistuisi. Minä sen sijaan olin 40-vuotiaana vielä täydessä uhossa ja "ihan varma", että 50-vuotisjuhlani pidettäisiin Tristan da Cunhalla. Tarjoaisin päivällisen juomineen kaikille, jotka omalla kustannuksellaan ilmestyisivät sellaista sinne vaatimaan.
 
Nyt olen jo yli 50-vuotias ja Cunha on käymättä ja tuskin ikinä sinne pääsenkään, mutta ainahan voi haaveilla. 50-vuotissyntymäpäivänäni oli sanomalehdessä (sinne itse lähettämäni) ilmoitus, jossa vihjasin olevani Tristan da Cunhalla merkkipäivänäni. Oikeasti olin juuri "toipunut" ensimmäisestä ensi-illastani nykyisessä "kotiteatterissani" Kaarinassa. Saaristossa kuitenkin kävin, sillä minusta tuli samaisena päivänä (uudelleen) kummisetä, kun vaimoni sisarentytär kastettiin Paraisilla. Olenkin siitä pitäen nimittänyt Paraista (sitä saarta) omaksi Tristan da Cunhakseni. Käyhän se niinkin. Kai...

‹ Taikaluoti ylös Rakkauden ammattilainen ›
  • Kulttuuri
  • Matkailu
  • Nostalgia
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    42 viikkoa 1 päivä sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    42 viikkoa 5 päivää sitten
  • Satunnainen
    43 viikkoa 6 päivää sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    44 viikkoa 17 tuntia sitten
  • Ultra bra
    44 viikkoa 2 päivää sitten
  • Sanan painoindeksi
    45 viikkoa 1 päivä sitten
  • Selittely
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ole luonani aina
    48 viikkoa 2 päivää sitten
  • Ensimmäinen annos?
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • Keeping It Real
    49 viikkoa 2 päivää sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute