Komisario Gordionin solmio

Uutta työpaikkaa etsiskellessäni löysin oheisessa kuvassa (klikkaa suuremmaksi) esitellyn huippuhomman. Harmi vain, että lopetin judotreenit jo 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Muuten varmaan olisi tullut haettua...
 
Teatteritreeneissä tuli tehtyä yhden sortin ennätys. Makasin nimittäin sohvalla neljä ja puoli tuntia tajutonta esittäen sillä välin kun toiset treenasivat sohvan ympärille kirjoitettuja tapahtumia. Ja treenasivat. Ja treenasivat. Olen kyllä sitä mieltä, että osaisin sohvalla makaamisen hiukan vähemmälläkin harjoittelulla.
 
Olen myös sitä mieltä, että ohjaajan kuuluisi ajatella myös harjoitusten aikatauluttamista niin, ettei kenenkään tarvitsisi olla tuntikausia harjoituksissa vain odottamassa, että josko mahdollisesti pääsisi treenaamaan jotain muutakin kuin sohvalla makaamista. Lisäksi olen sitä mieltä, että amatöörinäyttelijöistä ei saa mitään uutta irti enää kolmen tunnin yhtämittaisen harjoituksen jälkeen. Sen jälkeen sitä ei jaksa ajatella mitään muuta kuin kotiin pääsemistä. Pitäisi muistaa, että kyse on harrastuksesta ja kun siitä ei kerran saa edes palkkaa (vaan päinvastoin joutuu maksamaan jäsenmaksun) niin sen soisi olevan edes hauskaa.