Komisario Gordionin solmio

Tänään oli viimeinen Dracula-näytelmän esitys. Olimme aikatauluttaneet vielä kolme muutakin esitystä, mutta kuten aiemmin jo tuli todettua, peruutimme ne olemattoman kiinnostuksen vuoksi. Tänään katsomo oli sentään puolillaan. Tämänpäiväinen yleisö oli koko esityskauden paras. Koko esityksen ajan katsomosta suorastaan huokui mukanaoleminen, mikä luonnollisesti "repi" meistä esiin parhaat puolemme. Meille itsellemme jäi tosi hyvä tunnelma esityksestä ja sen kautta koko esityskaudesta. Se on loppujen lopuksi juuri se, millä on mitään merkitystä.
 
Aivan jokaisen katsojan mielipidettä emme tietenkään tiedä, emmekä koskaan saakaan tietää. Oma arvioni on, että pääsääntöisesti näytelmästämme pidettiin, vaikka tiedänkin, että osa katsojista (omien sanojensa mukaan) ei ole koskaan nähnyt teatterissa mitään niin huonoa kuin mitä me esitimme. En tiedä, miten suhtautua moiseen mielipiteeseen. Tietenkin se on hyväksyttävä sellaisenaan, mutta kun olemme kuulleet myös täysin vastakkaisia kommentteja, niin mistä kukaan voi tietää, kumpi leiri on enemmän oikeassa? De gustibus non est disputandum.
 
Esityksen jälkeen vein kanssanäyttelijättärenäni olleen tyttäreni "toiseen kotiinsa", minkä jälkeen istuimme iltaa esitystä katsomassa olleen ystäväpariskunnan kanssa juustofonduen ympärillä ("painot jalkaan ja järveen") keskustellen teatterista, elämästä ja kaikenlaisista muista asioista niin myöhään, että joudun taas kerran väärentämään tämä blogimerkinnän aikaleiman lauantain puolelle, vaikka oikeasti on jo sunnuntai.
 
Jollain tavalla on samaan aikaan sekä haikea että helpottunut olo. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004 kevään en tiedä, milloin minun pitää seuraavan kerran astua näyttämölle yleisön eteen. Periaatteessa minulla on nyt siis aikaa vaikka mille. Saanko silti mitään aikaan, onkin kokonaan toinen kysymys.