Viimeinen vitonen
Gordias — Ke 23.09.2009 klo 21.41
Frak! Katselin taas pari jaksoa Taisteluplaneetta Galacticaa, jotta saisin palautettua lainaamani kausiboksin omistajalleen ns. inhimillisessä ajassa. Jokin yksityiskohta jäi kaivelemaan minua ja niinpä aloin hiukan surfailla netissä ja etsiä selitystä. Paha virhe!
Kävi nimittäin niin, että ihan vahingossa eksyin sivulle, jolta ensimmäiseksi hyppäsi silmilleni luettelo Final Five -cyloneista. Kun nyt kerran "spoilaannuin", luin koko sivun. Nyt tiedän kaiken. Saapa nähdä, kuinka loppujen jaksojen katselunautinnon kanssa käy, kun tietää asioita liikaa etukäteen.
No, tuo on pikkumurhe, jonka kyllä kestää. Pahempi juttu on se, että ääneni on kadonnut. Jollen huomenna saa lekurilta kunnon rohtoja, on minulla sunnuntaina esityksessä todella kurjaa. Äänen katoaminen on minun kohdallani yleinen flunssan jälkivaiva. Aina ennen on auttanut, kun olen saanut antibioottikuurin. Virusperäiseen flunssaan antibiootit eivät tietenkään auta, mutta ilmeisesti jokin bakteeri hyökkää äänihuuliini siitä päätellen, että ainä tähän asti (3 eri kertaa) ovat antibiootit tehonneet ja palauttaneet ääneni parissa päivässä. Jää nähtäväksi (tai siis tässä tapauksessa kuultavaksi).
Uusimmat kommentit
1 vuosi 4 viikkoa sitten
1 vuosi 5 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 6 viikkoa sitten
1 vuosi 7 viikkoa sitten
1 vuosi 10 viikkoa sitten
1 vuosi 10 viikkoa sitten
1 vuosi 11 viikkoa sitten
1 vuosi 11 viikkoa sitten