Komisario Gordionin solmio

  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute
Etusivu › Blogit › Gordias's blog

Zivagointia

Gordias — La 11.09.2010 klo 22.56

Veltohko päivä. Kävin aamulla ostamassa lattialautoja ja ruuveja "Iisakin kirkkoani" varten. Sen jälkeen olin vauvan kanssa kotona sillä aikaa kun vaimo kävi ystävättärensä juhlilla. Taasen pärjäsimme hyvin. Tällä kertaa "pääsin" jopa ruokkimaan tyttöä vastikkeella. Isän tyttö selkeästi ruokahalusta päätellen.
 
Vahtivuoron vaihduttua kiiruhdin teatterille harjoituksiin. Taas edistyimme hiukan Brel-tulkintojemme kanssa. Tätä(kin) juttua on tosi mukava tehdä.
 
Loppuillasta yritimme katsoa kesällä tallentamaamme venäläistä Tohtori Zivago -sarjaa. Alkuviikosta katsoimme ensimmäisen osan ja nyt kaksi seuraavaa, joista kummastakin puuttui lopusta useita minuutteja. Loppuja osia ei boksista löytynytkään, sillä niiden tilalla oli jotain aivan muuta. Ilmeisesti sarja ei ollutkaan tullut viikoittain aina samaan aikaan. No, ei se mitään. Aika tylsä sarja se vaikutti olevankin eikä David Leanin erinomaisen tulkinnan varjo oikein väistynyt, vaikka sarja onkin huomattavasti Leanin elokuvaa uskollisempi Boris Pasternakin alkuteokselle (jota en tosin koskaan ole lukenut).

‹ Etätöitä ylös Aika- ja muita matkoja ›
  • Elämä
  • Teatteri
  • Televisio
  • Gordias's blog
  • Voit kommentoida
Julkaise syötteitä

Päävalikko

  • Etusivu
  • Blogiarkisto
  • Uusimmat kirjoitukset

Aiheita

Aarteet Asuminen Blogit Byrokratia Drupal Elokuva Elokuvat Elämä Huumori Juhlat Keräily Kielenhuolto Kirjat Kotiseutu Kulttuuri Luonto Maailmanmeno Matkailu Meemit Meta Mopoilu Musiikki Nostalgia Näytelmä Nörttäys Ooppera Palvelu Peeloilua Pelit Perhe Politiikka Pukeutuminen Puutarha Rakentaminen Rakkineet Ravintolat Ruoka Sanaleikit Sarjakuvat Skifi Suku Taide Tapahtumat Teatteri Televisio Terveys Trivia Työ Unet Valistus Virheet Vuodatukset
(kaikki aiheet)

Uusimmat kommentit

  • Myyntikeino?
    1 vuosi 4 viikkoa sitten
  • Jos Swift eläisi, saattaisi
    1 vuosi 5 viikkoa sitten
  • Satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Oliko tämä satunnainen
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Ultra bra
    1 vuosi 6 viikkoa sitten
  • Sanan painoindeksi
    1 vuosi 7 viikkoa sitten
  • Selittely
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ole luonani aina
    1 vuosi 10 viikkoa sitten
  • Ensimmäinen annos?
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • Keeping It Real
    1 vuosi 11 viikkoa sitten
  • blogi
  • luetut
  • katsotut
  • palaute